keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

España


 Tämä postaus taitaa olla taas pitkästä aikaa sellainen, missä ei ole yhtikäs mitään hevosiin liittyvää. Halusin tulla vain jakamaan lähinnä kuvia Espanjan matkalta, missä olin siskon sekä kahden serkun kanssa 6.-12.7. Reissu oli aivan mahtava ja kuten aina, viikko meni hurjan nopeasti. Meidän hotelli oli paikassa nimeltä Lloret de Mar, mikä on sellainen kiva pieni nuorisopaikka. Muutamana päivänä käytiin sitten Barcelonassa ja seikkailtiin metrolla ympäri kaupunkia etsien nähtävyyksiä. Kaikki ei aina mennyt ihan putkeen - kuten kerran kun jouduttiin odottamaan bussiasemalla melkein kaksi tuntia ja päästiin hotellille vasta yli kahden aikoihin yöllä - mutta eipä tuo haitannut. Päästiin aina kuitenkin sinne minne haluttiin, vaikka espanjaa ei juurikaan osattu, ja hauskaa oli!

 Piken kenttävalmennuksista sen verran, että ne olivat viime viikonloppuna, mutta tämän ihanan Suomen kesän ansiosta suunnitelmat menivät ihan uusiksi. Kävin Nooran kanssa lauantaina tallilla kuvaamassa vähäsen yhtä estevalkkua, mutta maneesissa kuvauksesta ei meinannut taas tulla mitään. Sunnuntaina olisi ollut puistovalkut, mutta sinnekään en mennyt. Ihan sen takia, että olin ollut jo aikaisemmin vähän kipeä, eikä lauantain skopalla ajelut kaatosateessa auttaneet asiaa yhtään..


 Mutta, kesäloman aikana pääsen vielä onneksi heppailemaan. Tänään olisi nimittäin tarkoitus mennä koittamaan Grimiä, yksityistä puoliveristä. Koko päivän on satanut ja ihan varmasti sataa vielä koko loppuillan, mutta sinne menen kuitenkin. Sitten ensi viikolle onkin enemmän suunnitelmia. Nimittäin maanantaina suuntaan Nooran kanssa junalla Rautalammille. Huvikseen mennään sinne vähän katselemaan paikkoja ja juuri tänään varasin meille paikat tiistain koulutunnilta. Mennään siis keskukselle ratsastamaan ja kiva päästä sinnekin, vaikka kohtahan se koulukin jo taas alkaa.

 Mutta nyt palataan vielä Espanjaan kuvien muodossa. Olisihan siellä viihtynyt paljon kauemminkin kuin vain viikon, siellä oli niin ihanan lämmin joka päivä. Kun palattiin yöllä takaisin Suomeen, niin lämpötila laski sellaisesta +30 asteesta +11 asteeseen....

Lloret de Mar Beach

 Sagrada Família

Güellin puisto

Magic Fountain of Montjuïc

2 kommenttia:

  1. Heiii mites kauan ootte Rautalammilla, ette varmaan kauaa? Mietin vaan että minä oon menossa lammille takasin 1.8. tai 2.8. ja oon vähän yrittäny kartotella ketä siellä on ja millon ihmiset on tulossa vai oonko ihan all by myself koulun alkuun asti. Ja ei en voinu laittaa whatsapp viestiä tms koska en tiiä missä mun kännykkä on :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei me olla ku joku kolme päivää tai että 27.-30.7. ja mä tuun sit vasta varmaan just ennen ku koulu alkaa, koska on ohjelmaa vielä täällä sitä ennen. Ja muista en tiiä yhtää mitää, mutta onhan siellä ainaki paikalliset! :D

      Poista