keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Edellistä onnistuneempi tunti

 Viime tuni Masan kanssa oli siis sellainen, että alunperin mun ei pitänyt mennä sinne, mutta sitten mulle tarjottiin sieltä paikka. Tunnista en nyt selosta sen tarkemmin, koska tehtävät olivat ihan samoja kuin viime tunnillakin. Matkat Vironmäelle ja sieltä pois menivät jälleen oikein hyvin, kun Noorakin oli taas mua auttamassa!

Edelliseen tuntiin verrattuna voisin sanoa, että tällä kertaa meni vähäsen paremmin. Erityisesti radan poikki -linjojen pysähdykset ja käyntisiirtymiset onnistuivat kivasti, kun Masakin pysyi melko rentona suurimman osan ajasta. Ei ehditty paljoa laukata, mutta tehtävänä oli taas se haastava kierros maneesin ympäri. Raipan avulla nostot olivat aika hyviä, mutta kerran kun kokeilin ilman raippaa, niin ei se laukka meinannut millään löytyä.


Videolta saa taas paljon paremman käsityksen miten meillä meni. Siinä näkyy ihan kaikista tehtävistä jotakin. Mun olisi tarkoitus mennä vielä sitten kesällä ainakin jollekin koulutunnille Masan kanssa. Seuraavaksi tänne päivittelen siitä, kun Noora ratsasti Masan koulukentällä ja kun me hypittiin ensimmäistä kertaa puistoesteitä!

Kaikesta materiaalista ja avusta kiitokset jälleen Nooralle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti