tiistai 14. huhtikuuta 2015

Hevosmessut 2015

Jälleen yksi OrRan järjestämä reissu Tampereen hevosmessuilla takanapäin ja aina noi päivät messukeskuksessa ovat vaan niin kivoja! Postauksia messuilta löytyy nyt joka puolelta, mutta tässäpä nyt taas yksi sellainen joukkoon mukaan. Tosiaan, itse olin messuilla vain lauantaina, milloin oli se järjestetty retkikin. Lähdettiin Orimattilasta vasta kymmenen aikoihin, mikä harmitti vähän, sillä olisin halunnut nähdä ainakin kenttäratsastusklinikan, kun se oli viime vuonnakin niin kiva. Oltiin perillä kahdentoista jälkeen ja ihan ensimmäiseksi haettiin Pinjan kanssa blogisti -liput, millä päästiin sisälle.


Lähdin kiertämään hallia Nooran kanssa. Ensimmäinen ohjelma mikä kiinnosti minua vähän alkoi klo. 12:30, eli Dressage meets Western. Porukkaa oli kuitenkin niin paljon katsomossa ja sen ympärillä, että seurasin ohjelmaa vain vähäsen kurkkien päiden yli. Eniten kiinnosti se, kun ratsastajat vaihtoivat ratsujaan, mutta niin hienon tasaisesti menivät myös toistensa ratsuilla, että en katsonut ohjelmaa loppuun. Kierreltiin läpi muutamia kojuja aika kiireellä, koska estekisojen alkuun ei enää ollut kauaa. Löysin muutamia kivoja tarjouksia ratsastushousuista, mutta ei osunut silmään mitään mitä olisin halunnut sovittaa. Muuten myynnissä oli aika paljon kalliita tuotteita ja hautasin heti haaveet niiden ostamisesta, kun katsoin hintalappuja.


Puoli kahdelta alkoi sitten estekisat, jotka katsoin kokonaan, vaikka jaloissa tuntuikin aikalailla, kun istumapaikkaa ei enää löytynyt katsomosta. Toisaalta, päästiin Nooran kanssa ihan aidan eteen, joten kuvaamista ajatellen paikka oli kyllä hyvä. Kisat sujuivat siinä mukavasti, osallistujia oli jotenkin vähemmän mitä olin aluksi ajatellut. Kuvien joukosta löytyi muutamia tosi kivoja kuvia. Toki parantamisen varaa näissä olisi edelleen, mutta paljon onnistuneempia nämä ovat verrattuna viime vuoden kuviin!

 Kolmen kärki kimojen vallassa :D

 Poni Trophyn jälkeen oli siis pieni väliaika ennen kun alkoi Junior Trophy. Katseltiin siinä kyllä, että löytyisikö kummastakaan katsomosta paikkoja, mutta niin täydeltä näytti koko ajan, että jatkettiin vaan kuvaamista samalla paikalla. Korkeammilla esteillä lähtijöitä oli vielä vähemmän, joten luokka meni nopeasti ohi ja me suunnattiin seuraavaksi syömään. Lähdettiin kokonaan messuhallista ja mentiin tien toiselle puolelle Hesburgeriin, missä menikin tovi. Sen aikana ohjelmassa olisi ollut jotakin islanninhevosista ja eduskuntavaalien vaalipaneeli. Oikeastaan ajattelin, että olisin katsonut ainakin jälkimmäisen, mutta se menikin sitten ihan kokonaan ohi.


Kun päästiin Hesestä takaisin messuhallille, niin kierrettiin ensin ulkona olevat kojut läpi. Yhdet ihan kivat housut löysin, mutta en uskaltanut niitä ostaa, kun sovitusmahdollisuuttakaan ei ollut. Siirryttiin sitten sisälle ja lähdin Nooran kanssa kiertämään expoa ihan kunnolla. Mitään ostoslistaa mulla ei ollut, enkä ylipäätään ajatellut ostavani välttämättä mitään. Vähän katselin raippoja, kun yleisraipan olisin voinut vaikka ostaa, mutta mitään kivoja raippoja ei löytynyt. Yhdet sukat nappasin ensimmäisenä mukaan, kun niitä ei koskaan voi olla liikaa. Löysin myös jälleen kivat housut, mitkä olisin oikeasti ostanut, jos olisi vaan löytynyt koko, kun 50% alennuksessakin olivat.

Tästä alaspäin suuri kiitos Eeville kuvaamisesta!

Käytiin myös E-hallin puolella, mistä löytyi mm. eri rotuisia hevosia ja poneja, sekä alpakoita. Taputeltavana oleva shire-tamma seisoi tyynen rauhallisena koko ajan, kun ihmiset silittelivät sitä minkä jaksoivat. Siirryttiin takaisin A-halliin, mistä halusin etsiä Rautalammin lukion pisteen, kun en edes tiennyt, että messuilla olisi sellainen, ennen kun sain viestiä. Lukion piste löytyi ja jatkettiin siitä aika pian ostamaan metrilakuja, koska ilman niitä ei voi messuilta lähteä. Ohjelmasssa oli seuraavaksi kuudelta Rohan tallin turnajasshow, mitä päästiin tällä kertaa seuraamaan ihan katsomosta.

Turnajaisshow kestikin aika pitkään ja en sitten tiedä olisiko pitänyt vain kuunnella tarkemmin, mutta itse en oikein pysynyt esityksen juonessa mukana. Asusteet, hevoset ja rekvisiitat olivat kyllä todella kivoja, mutta kokonaisuudessaan esitys ei ollut niin hyvä mitä olin odottanut. Jaksoin kuitenkin hyvin katsoa sitä ja olisin jaksanut katsoa pidempäänkin, mutta aika alkoi loppumaan ja halusin vielä ehtiä kiertämään vähäsen kojuja, jos löytäisin vielä vaikka jotain kivaa.


Ja niinhän siinä sitten kävi, että kun oltiin juuri lähdössä ulos ja katseltiin vielä ohi mennen kojuja läpi, niin Noora bongasi oikein kivan näköisen toppaliivin. Itselläni ei ole koskaan ennen ollut toppaliiviä ja kauan olin sellaista halunnut, joten pienen pähkäilyn kautta tämä toppaliivi päätyi sitten mukaani, vaikka ei ollut ihan halvimmasta päästä. Aika hyvässä alennuksessa kuitenkin onneksi. Nyt parin päivän käytön jälkeen ostos on osoittautunut oikein mukavaksi ja lämpimäksi! Kokoonnuttiin sitten kaikki takaisin bussille, mikä lähti puoli kahdeksan aikoihin. Tästä tuli jo ainakin viides kerta kun olin Tampereella hevosmessuilla ja ensi vuonna voisi lähteä jälleen uudelleen, jos vain tälläinen reissu järjestetään!

Messuilta lähti mukaan:
Spooks toppaliivi 100€
Mountain Horse ratsastussukat 8€
Metrilakuja
Horzen ilmainen lehti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti