tiistai 11. huhtikuuta 2017

Kevätmyrsky iski

Eilen oltiin jälleen Nooran kanssa liikuttamassa Masaa ja sattuikin juuri niin sopivasti, että kun tultiin pellolta takaisin talliin, niin alkoi kauhea vesi-/raesade. Koko päivän oli tuullut kovaa, eikä se laantunut illaksikaan, joten mentiin kivassa myräkässä, mutta sentään ehdittiin sateelta suojaan. Mietin, että poni saattaisi olla aika pöllö semmoisessa tuulessa, mutta eihän se mitään riehunut. Päin vastoin, ruuna oli mukavan rauhallinen ja kuuliainen. Onneksi mentiin liikuttamaan se, koska pääsi vielä menemään pellolla.

Noora ratsasti ensin ja teki suurta neliötä, jonka kahdella sivulla ympyrät ulospäin ja toisilla pysähdykset. Pohja oli edelleen hieman liian pehmeä, joten ei menty kovin kauaa. Masa toimi kaikessa kivasti. Peruutuksissa se tuntui välillä vänkäävän vastaan, mutta ei pahemmin. Laukoissa nousi ensin pari väärää vasemmalle, mutta sen jälkeen kaikki nousi oikein. Laukka oli todella hyvää ja rentoa, etenkin vasemmalle. Poni laukkasi lopulta niin innoissaan, että Nooralla kesti hetki saada se takaisin raviin.


 Sitten mä jatkoin vielä vähän ravissa ja otin yhdet laukat kumpaankin suuntaan. Koitin vaan saada ruunan taipumaan molempiin suuntiin ja pysymään melko isolla ympyrällä. Vasemmassa kun se tuppaa venymään aina ulos ja oikealla taas oikomaan. Mitä voimme siis tästä päätellä: istun varmasti liikaa oikealla. Se onkin ollut mulla jo pidempään ongelmana ihan muillakin hevosilla. Onneksi huomenna päästään valvovan silmän alle, kun menen Masan kanssa ensimmäistä kertaa Vironmäelle koulutunnille! 

Laukassa Masa tuntui oikein hyvältä, meni aika rennosti ja vahvasti eteenpäin. En alkanut sitäkään enempää hiomaan, vaan sitten kun oikeallekin sujui kivasti niin tein lyhyen loppuverkan. Noora hyppäsi vielä kyytiin loppukäyntien ajaksi ja satuttiinpa siinä käppäillessä löytämään yksi viime syksynä kadonnut putsi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti