torstai 28. elokuuta 2014

Kaksi tuntia Artulla

© Aino

 Maanantai
Viikot menevät tosi nopeesti ja nyt onkin taas tuntipostauksen aika. Maanantaina meillä oli puomitunti jonka menin Artulla. Sai päättää laittaako pitkät vai lyhyet jalustimet. Maneesissa oli vain yksi linja, missä olikin sitten useampi puomi. Aluksi tehtiin vain ympyröitä ja sain patistaa Arttua liikkeelle aika usein. Pikkuhiljaa poni alkoi kuitenkin liikkumaan vähän paremmin. Verryteltiin vielä toiseen suuntaan jonka jälkeen mentiin osastoon toiselle pitkälle sivulle. Yksitellen tultiin aina puomilinja ja aluksi vain kevyessä ravissa. Puomit yritettiin tietysti ylittää niin, ettei hevonen kolauttanut niitä yhtään joten ravin tahdista piti pitää tiukasti kiinni.

Mä aloin muutaman kerran keventämään nopeammin mitä Arttu ravasi, joten puomit vähän kolahtelivat. Pari kertaa unohdin pohkeet vikoilla puomeilla ja väliin tuli kaksi töpöaskelta, mutta kun muistin antaa kunnolla pohkeita loppuun asti niin päästiin ihan tahdikkaasti yli.


Tultiin pari kertaa niin, että laukattiin voltti ennen puomeja ja niiden jälkeen, mutta itse puomit tultiin ravissa. Ekalla kerralla tultiin puomit ihan liian kiireisesti, mutta toisella otin jo kunnolla Artun kiinni ja meni hyvin. Sitten tultiin vielä kokonaan laukassa ja neljä puomia oli noussut kavaleteiksi. Piti istua kokoajan perusistunnassa mikä olikin hassua, koska en muista olenko koskaan mennyt perusistunnassa kavaletteja. Arttu laukkasi kivan reippaasti ja laukkaa oli aika helppo säädellä. Kun vaan muistin ne pohkeet koko kavalettilinjan ajan niin tehtävä onnistui oikein tahdikkaasti.

Viimeiseen kertaan oon tosi tyytyväinen ja sainkin lopettaa sen jälkeen. Kehuin Arttua paljon ja kun kaikki olivat vielä tulleet onnistuneesti niin tehtiin loppuravit. Lopussa Arttu oli tosi pehmeän tuntuinen ja kulki kivasti! Niin kun saisi ratsastettua heti alkutunnista..

 Kuvat toiselta tunnilta, missä ne tekivät samoja harjoituksia.

Keskiviikko
Listassa mun nimen perässä luki taas Arttu ja olikin ihan kiva päästä menemään kaksi tuntia samalla hepalla. Tälläkertaa meillä oli koulutunti ja alkuverryttelyjen jälkeen tultiin pituushalkaisijaa mihin lisättiin pari siirtymistä käyntiin. Pitkillä sivuilla tehtiin pohkeenväistöä alussa ja voltit lopussa. Arttu heräsi jo aika alkutunnista ihan kivasti. Toki aina välillä poni oli tosi tahmea, mutta ei niin paljoa mitä viime tunnilla.

Pituushalkaisijalla siirtymiset onnistuivat kivasti, mutta pohkeenväistöissä tahti hyytyi aina ihan kokonaan. Ensin mun piti saada pidäte kunnolla läpi ja sitten poni olikin jo pysähtymässä. Parani kokoajan vähäsen, mutta en silti ollut hirveän tyytyväinen väistöihin. Välikäyntien jälkeen jatkettiin laukkatehtävään.


C-kirjaimeen tehtiin 10m voltti, jonka aikana nostettiin laukka. H:sta käännyttiin lävistäjälle, mutta keskellä maneesia kaarrettiin kohti päätyä, joten siihen tuli loiva vastalaukka kaarre. Ensin meillä ei ollut kartioita voltilla ja ensimmäinen voltti mun osalta onnistui hyvin. Seuraavaksi piti kuitenkin laittaa kartiot merkiksi, ettei tehty liian isoja ympyröitä. Tultiin voltti harjoitusravissa ja sitten laukassa. Ensin mä unohdin ihan kokonaan ulko-ohjan ja voltti venyi merkkien ulkopuolelle, mutta muut kerrat onnistuivat hyvin.

Joka kerta lävistäjä ja kaarre onnistui oikein hyvin ja Arttu laukkasi jälleen mukavan reippaasti. Mitä nyt viimeisellä kerralla piti herätellä laukkaa vähän kauemmin noston jälkeen. Suoritettiin sitten loppuravit ja -käynnit. Poni oli mukava koko tunnin ja liikkui taas tosi kivasti tunnin loppupuolella! Nyt mulla onkin kaksi tuntia joka viikko ennen kisoja, koska haluan päästä treenaamaan vähän enemmän.

Kannattaa muuten katso Pinjan blogista postaus, missä esitellään Vironmäen puiston esteitä! KLIK

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti