lauantai 22. kesäkuuta 2013

Starhill Stablen ratsastusripari - osa 3

Tästä toiseen osaan
 Tiistai
Tokavikan kenttätunnin menin toisella pallomahalla, Aadalla. Lähdin kävelemään Karoliinan ja ohjaajan kanssa kohti vuonohevosten laidunta, mutta Karoliina lähtikin sitten jo aikaisemmin kävelemään takaisin tallille Tiklan kanssa joka tuli vapaana meitä vastaan kun oli karkuteille päässyt. :3

 Talutin Vuokon tallille koska Hanna meni hakemaan Aadan kauempaa laitumelta. Laitoin Vuokon pesariin kiinni ja Aada laitettiin taas siihen käytävälle. Harjasin tamman ripeästi, koska niiden hakeminen laitumelta oli vienyt sen verran aikaa. Laitoin Aadalle taas vain suitset koska silläkin oli aikamoinen masu, vaikka ei ihan niin suuri kuin Vuokolla.


Aada takana, Vuokko edessä.

Pieni issikkavauvakin siellä oli. ♥

Mirka

 Talutin Aadan pihalle kaivonkannen viereen, nousin kyytiin ja kävelin kentälle. Mentiin koko tunti nelikaarista ja siinä erilaisia harjoituksia. Suoristuksissa oli aina puomit, minkä välistä piti mennä. Ensin mentiin kiemurauraa vain käynnissä silleen molempiin suuntiin, koska suuntahan siinä aina vaihtuu kun on yhden tehnyt.

 Seuraavaksi ravattiin niin, että nelikaarinen, kenttä ympäri, nelikaarinen, kenttä ympäri.. Sitten tehtiin käyntisiirtymiset aina suoristuksiin niiden puomien väliin. Vähän ajan päästä käyntisiirtymisien lisäksi piti nostaa kiemurauran jälkeen päätykirjaimesta laukka ja laukata pitkä sivu.





 Aina välillä pidettiin välikäyntejä ja mä taas pidin vähäsen enemmän. Aada kuitenkin jaksoi tosi hyvin, eikä puuskuttanut oikeastaan yhtään. Loussa mentiin ensin niin, että nelikaarisen eka kaarre laukassa, toinen käynnissä, kolmas taas laukassa ja neljäs käynnissä. Sitten piti ravata pitkä sivu taas nelikaarisen alkuun. Sitten vielä niin, että joka kaarre laukattiin ja vaihdettiin laukka käynnin kautta suoristuksissa.

 Ravattiin rennosti loppuravit ja käveltiin pitkät loppukäynnit. Käytävällä pesin kunnolla Aadan hikiset kohdat ja vein tamman sitten takaisin laitumelle. Tunnilla mulla oli myös Aadan kanssa raippa mukana ja sitä jouduin käyttämään kerran, kun ei meinannut oikein kintut nousta maasta. Tamma oli kuitenkin myös tosi kiva ja se taipui paljon mukavammin kuin Vuokko. Oli se myös vähäsen tahmeampi, mutta nosti kuitenkin laukat aika tarmokkaasti ym. :D


Rasmus



Mirka :D

 Rukousmaasto
Tiistaina meillä oli illemmalla vielä pieni rukousmaastokin issikoilla. Parit ja hevoset oli jaettu, me siis mentiin kakspäällä. Mä olin Tiian kanssa Sneplalla ja olin toivonutkin ponia keskiviikon maastoon. Haettiin Snepla ja Felga samalta laitsalta, harjattiin ponia vähäsen ja pistettiin suitset. Noustiin kyytiin taas kaivonkannen päältä niin, että mä jäin taakse.

 Lähdettiin yksi kerrallaan pienelle metsäpolulle, minkä varrella puissa oli lappuja mitkä piti lukea. Snepla oli menossa aika vauhdikkaasti ja se ärsyyntyi pikkuötököistä mitä olikin aika paljon metsässä. Saatiin kuitenkin pidettyä ponia paikoillaan sen aikaa, että luettiin laput. Kun oltiin menty kierros niin ratsastettiin tallille ja hoidettiin Snepla pois.




 Keskiviikko
Viimeinen maastoretki ja menin sen Sneplalla mitä olin toivonutkin. Hain ponin Kaarinan kanssa laitumelta ensimmäinen Hakkarainen, mikä oli siis tallilta jonkun matkan päässä. Vein Sneplan puomille kuten aina, harjasin sen ja laitoin varusteet. Nousin kaivolta kyytiin ja menin kentälle odottamaan, että Maria tulisi tarkistamaan vyön ja varusteet.

 Mentiin viimeinen maasto vain sellaisia autoteitä, pienempiä ja isompia hiekkateitä. Satunnaisesti mentiin ravi- ja laukkapätkiä, sekä pari tölttipätkää. Väistettiin pellolle yhtä autoa ja kerran kiiruhdettiin tienristeykseen ennen mopoilijaa. Käytiin Heinolan puolella ja palattiin sitten takaisin Sysmään.

Eri päivältä


Nuoret tarkkailivat kun lähdettiin maastoon.


 Snepla oli aika hauska tapaus kun se ei osannut oikein asetella jalkojaan raviin, paitsi silloin kun tahditin oikein kunnolla ja kevensin. Tölttiä kuitenkin mentiin valtaosin ravipätkätkin, mutta se oli just hauskaa menoa. Kun lähdettiin laukkaamaan niin ensin Snepla kiihdytti hirmuiseen ravitölttisekoitukseen, mutta kun taas annoin kunnon pohkeet ja tahditin, niin laukka löytyi. Poni vaan osasi laukata aika kovaa, joten kun edessä menevä Vinda tuli eteen niin Snepla tarjosi helposti taas tölttiä. Se oli ihana poni! :3

 Huomenna saatte sitten viimeisen riparipostauksen kera videon. Siihen jääkin enää viimeinen tunti minkä meninkin oripojalla Rasmuksella, joka oli aika mielenkiintoinen tapaus! Sitten maanantaina sekä tiistaina menen illalla Sannan irtotunneille, puistoesteisiin ja kouluun.

4 kommenttia:

  1. aaaww! Ihania postauksia! :3 <3 !!!

    VastaaPoista
  2. Kivan näkönen leiri ja ihania kuvia :)!
    Mutta sut on nyt haastettu, toivottavasti et oo tehny näitä jo ihan hirveesti :D

    http://janitajasusu.blogspot.fi/2013/06/haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :D Oon mä tehnyt jo pari kertaa ton haasteen, mut vois sen viel kerran tehä. :D

      Poista