lauantai 27. huhtikuuta 2013

Talliesittely

Noniin, ajattelin nyt julkaista teille tämän talliesittelyn kun tää olikin jo jonkun aikaa luonnoksissa. Kuvia on viime sunnuntailta, mutta on myös paljon vanhoja kuvia mitä kuitenkin laitoin, koska paikka siinä kuvassa ei oo muuttunut. :3



Tuolta hieman oikeelta tullaan siis tallin pihaan ja tässä on etuovet. Otin tän maneesilta päin ja näistä ovista mennäänkin yleensä maneesiin sekä koulukentälle.


Tallin edestä katsottuna näyttää aikalailla tältä, elikkäs tuolta tullaan pihaan.



Tää on vanha kuva, mut tallin oikealta puolelta pääsee tälläiselle suoralle. Maastoillessa tullaan tuolta katoksen takaa, kun sieltäkin pääsee. Laukataan yleensä poispäin tallista ja kävellään takaisin. Myös kesällä hevoset menee tuolta katoksen takaa suoran päähän laitumelle.



Tallin edestä kun katsotaan sitten tuonne vähän vasemmalle, niin siellä on aitat. Leiriläiset siis majoittuvat niihin kesällä ja me nukutaan myös tuolla kun ollaan yötä tallilla. Lähempänä oleva aitta on paljon uudempi kuin tuo toinen.



Tallin etuovista vähän matkaa oikealle päin niin on tälläinen ovi josta pääsee suoraan 'oleskeluhuoneeseen.' Sieltä en ottanutkaan kisapäivänä kuvia, koska siellä oli aika sekasorto..



Tässä nyt vanhempi kuva, elikkäs sohva huoneestä löytyy.



Löysin onneksi tälläisen kuvan, eli tää on sohvalta otettu. Ulko-ovi on laatikoiden vieressä vasemmalla ja oikealla olevasta ovesta pääsee talliin. Noissa laatikoissa on mm. huopia. Tästä kuvasta katsottuna takana ja takavasemmalla on ilmoitustaulut.



Huoneesta pääsee kahteen vessaan. Tän oven takana on myös ämpäreitä ja narut, mihin voi laittaa pinteleitä ja huopia kuivumaan. Vasemmalla on yksi pieni lokerikko, oikealla on toi sohva ja sitten sen takana on toinen ovi mistä pääsee sinne toiseen vessaan. Siellä on myös isompi lokerikko.



Tästä pääsee sitten talliin ja ovessa on hyviä ohjeita tallilaisille. :3



Ensiksi edessä on satulahuone ja oikealla on seinä, minkä toisella puolella on pesukarsina. Vasemmalla on siis noi etuovet.



Satulahuoneesta löytyy tietenkin kaikkien hevosten varusteet ja kaikenlaista tavaraa. Missään satulassa ei oo huopia tässä, koska on just ne valkoiset otettu pois. :D



Suitset on siis näin ja niiden yläpuolella on hylly, missä on kaikenlaisia purkkeja ja jutskia. Ihan ylhäällä katonrajassa on myös hyllyt, joiden päällä on laatikoita missä sitten on mm. takaaohjastuskamoja ja loimet.



Kun tullaan pois satulahuoneesta, on aika edessä pesukarsina ja siitä en voinut ottaa sunnuntaina kuvaa, koska siellä on tällähetkellä vielä kaikenlaisia rakennustarvikkeita ym. Tässä siis tämä vähän vanhempi kuva kun totutettiin muutamia heppoja silloin joskus. :D



Tallikäytävä etuovilta päin ja pesukarsina jää siis tuohon oikealle. Oikeanpuoleisissa karsinoissa asustelee lähinnä ponit ja vasemmalla sitten hevoset. Tuolla päässä se menee tosin parin karsinan kohdalla just toisinpäin. :p



Käytävän päässä on siis tää kokonaan uusi osa tallista. Vasemmalla kahdessa karsinassa asustelevat Bella ja Vonne, oikeella Vili ja Mittu. Kulmassa on Raikin ja Reben karsina ja tuolla Pikkiksen vieressä vasemmalla asustaa Kerttu.



Ylemmästä kuvasta oikealle katsottaessa on tälläinen ovi, josta pääsee latoon. Lato on nyt isompi, kun vanha pikkupuoli tallista on myös latoa. Sieltä löytyy siis siivousvälineet, turvekasa, heinät yms.



Tältä näyttää tallikäytävä päädystä päin.



Yvonnen karsinan vieressä ja Kertun karsinan edessä on sitten tää takaovi...



...joka näyttää ulkoapäin tältä.



Nyt harmittaa kun en muistanut ottaa ulkotallista kunnollista kuvaa, mutta kun noista takaovista kuljetaan oikealle kulman taakse, on vähän kauempana edessä ulkotalli. Siellä on viisi isoa karsinaa mitkä eivät ole nyt käytössä.



Takaovilta kun mennään suoraan eteenpäin vähän matkaa, on vasemmalla lantala. Sen jälkeen onkin sitten noi rautaportit, mitä näkyykin vähän oikeessa yläkulmassa. Ne on siis este- ja koulukentän välissä. Koulukenttääkin näkyy aidan välistä. :3



Jos ratsastetaan estekentällä, niin mennään yleensä takaovista. Kenttä on siinä aika suoraan ovien edessä ja sen päädyssä on tollanen tuomaritorni mikä on käytössä sitten kun on estekisat ulkona.



Tuomaritornista oikeella on pääportit estekentälle. Kauempana on myös portit, mistä hevoset pääsee tarhaan ja takaisin ja sieltä pääsee myös maastoreitille. Tuolla oikeella on yksi tarha mikä ei nyt ole käytössä.



Vielä estekenttä. Noi vakoiset lankut on auki aina kisapäivinä, koska verkkaan kuljetaan lähinnä puiston kautta.



Sitten kun tullaan niistä rautaporteista toiselle puolelle, on estekentän vieressä koulukenttä. Siihen tulee kesäksi aina kouluaidat.



Molempien kenttien ja maneesin takana on siis puisto, mistä löytyy kaikennäköisiä esteitä. Tossa edessä on karsina missä on siis erilaisia pystyjä ja okseri. Kauempana näkyy silta ja sitten löytyy läpihypyt, kukkularistikot, banketti, tukkeja, vesihauta ym. :3



Myös tälläinen kukkakärryeste.



Tullaan ekaa kukkulaestettä.



Puistolta kauempaa katsottuna maneesi. Kisoihin mennään aina noista takaovista odotusalueelle. Tie menee tossa oikeella ja yleensä sieltä päin tallille tullaan, niin näkyy sitten hyvin toi Vironmäen Ponitalli. ;)



Puistosta katsottuna oikealla on hevosten metsätarha tuolla vähän kauempana. Välissä menee kuja tarhalle. Maastolenkille mennään myös kujaa pitkin ja se kiertää tossa metsässä sellaisen mukavan lenkin, minkä varrella on myös aukio.



Aukiolla on sitten maastoesteitä kuten tää pudotus, rappuset, kolmoissarja ja okseri. Vanha kuva missä taas Anna ratsastelee Ranella. :D



Tää on nyt vähän kökkö kohta, mutta mulla ei ollut kunnollista kuvaa maneesin edestäkään, kun siinä oli sunnuntaina niin paljon porukkaa. Tässä ollaan nyt kuitenkin kauempana tallipihalla ja edessä näkyy koulukenttä aitoineen. Kentän vasemmalla puolella on siis maneesi ja tosta oikeelta pienestä ovesta mennään aina katselemaan tuntia ym. Tossa näkyy myös ilmoitustaulu, mihin tulee aina lähtölistat kisoissa.



Pienestä ovesta kun menee sisään, on edessä katomorivi.



Maneesi näyttää siis tältä sisältäpäin, paitsi eihän tuolla perällä yleensä noita valkoisia aitoja ole. ;D



Tässä nää kuvat sitten olikin, toivottavasti saitte edes jotenkin selkoa miten kaikki sijoittuu tallipihalle. Joitakin kökköjä kohtia tähän tuli, mut kai niistä saa ihan tarpeeksi käsitystä? :D

2 kommenttia:

  1. todella kiva kykyään tuo talli!
    Ens kesänä ku meen taas toiveleirille niin saa nähä minkälainen se on livenä!;) mut kiva postaus!

    VastaaPoista
  2. Jep, mäkin tykkään tosta uudistuksesta tosi paljon! Sehän on sit hyvä kun pääset vielä paljon tarkemmin tutustumaan, koska tää ei nyt hirmuisen kummoinen esittely ollut. ;D Mut kiitos!

    VastaaPoista