perjantai 31. toukokuuta 2013

Mummoenergiaa + surullinen uutinen..



Eilen ajoin koulusta Nooralle oikeestaan vain syömään, koska jatkoin heti ajamista tallille. Toki silti Noora oli siellä ensin, koska mä putputtelin hurjaa kyytiä ja Noora tuli auton kyydissä. Tallilla kyselin, että kellä kaikki menisivät ja sain kuulla, että molemmat tunnit olivat samassa ja he menisivät maastoon. Nooralle oli Kerttu, millä se onkin mennyt jo aika monet maastot.. :3

Kakkostunnilta lähti maastoon siis vain kolme, minkä takia tunnit olivatkin yhdessä. Meidän tuntilaiset saivat mennä ilman satulaa mut yksi ei tosin uskaltautunut. Harjasin Minnan kanssa Miksiä Sannalle ja sit odottelin, että kaikki pääsisivät matkaan. Kentälle menin napsimaan vähän posetuskuvia jälleen kerran ja suunnattiin sit talliin harjaamaan mummot, Raikki ja Rebe!


Nii, ennen kun ne olivat valmiita lähtemään niin ulkona tuli kunnon sadekuuro, mut onneksi se jäi vaan siihen, ettei alkanut ukkostamaan tms. Me kuitenkin harjailtiin ensin mummot käytävällä Minnan kaa ja yhä edelleen Rebestä lähti ihan tuhottomasti karvaa! Kuumakin sillä oli selvästi ollut mut ei mikään ihme niin paksun karvan alla. Raikistakin lähti vielä jonkun verran karvaa, mut se on jo aika hyvin kesäkarvalla.

Kun oltiin melkein valmiita niin Jennikin tuli paikalle ja lähdettiin sit viemään mummot ulkoilemaan puistoon. Taluttelin Raikkia ja sehän oli menossa ruohotupsujen luo heti kun mahdollista. Mummot saivatkin syödä aika paljon ja sitten mentiin niiden kanssa pari kertaa banketti, silta ja vesihaudassa käytiin polskimassa. Mulla oli Nooran saappaat lainassa ja oli aika lähellä ettei niihin mennyt vettä kun mä siellä haudassa koitin pysyy turbomummon perässä.. :D




Maastoilijat tulivat sitten vielä puistoon vähäsen ravailemaan ja käymään vesihaudassa. Niillä näytti menevän hyvin, mitä nyt Kerttu jäi ekalla kerralla aika suoraan ravista polskuttelemaan vesihautaan niikun se aika usein tekee. Muut kerrat Noora sai tultua sitten hyvin ravissa koko haudan. :D

Vietiin mummot talliin vähän maastoilijoiden jälkeen ja hoidin sit vähän Miksiä pois. Säntin jalasta löydettiin haava, joten pistin ponille riimun ja talutin sen pesariin. Haava pestiin ja hoidettiin minkä aikana poni käyttäytyi ihan asiallisesti. Vein sen takaisin karsinaan ja seuraavaksi katoin hetken kun Reben kavioita piti vähän leikata.


Ekaryhmäläiset olivat viime tunnilla sopineet, että pitävät pienet syömisbileet vikan tunnin jälkeen, joten ne sitten menivät ruokalan eteen pöydän ääreen herkuttelemaan. No, jotenkin kummallisesti kaikki tokaryhmäläisetkin löytyivät sitten vieltä ja päätin mäkin hiipparoida kysymään, että oliskos mahdollisesti jotain ylimääräistä ruokaa..? :D
Olihan siellä sit aika paljonkin ja syötiin sit kaikki kakkua, keksejä, sipsejä ja sellasta. Ku ruoka oli aikalailla loppu, nii lähdin Jennin kanssa ajelemaan kotia kohti.


-----


Sit tähän loppuun surullisempia uutisia... Tallilta nimittäin on lähtenyt yksi hevonen pois. Sellainen joka asui siellä kauan ja toimi monta vuotta tuntihevosena, tehden usein vähän äksöniä niihin. Sellainen, joka oli Pinjan ehdoton suosikkihevonen ja monen muunkin yksi lemppareista. Muiden hevosten pomo ja hyvä maastojen vetohevonen.

Suvin Into "Pikkis" on lopetettu, lepää rauhassa!






4 kommenttia:

  1. Tiedätkö miksi pikkis lopetettiin ? :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, niiden jalkojen takia mikä olikin aika arvattavissa.. :(

      Poista
  2. ihana blogi sulla! (: liityin lukiaks
    http://senniaa.blogspot.fi/ käy toki kurkkaamassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :D Meen katsomaan sun blogin ja ehkä liittymään myös lukijaksi. :)

      Poista