perjantai 11. lokakuuta 2013

Hieman erilainen Kerttu

 Nyt olen päässyt kotiin ja ehdin kirjoittelemaan keskiviikon tunnista sekä eilisen tapahtumista. Huomenna mennään Nooran kanssa katsomaan vähän estekisoja Vironmäelle ja sieltäkin varmaan jotakin juttua ilmestyy tänne jossain vaiheessa. Keskiviikkona siis meillä oli koulutunti ja mun nimen perässä luki Kerttu! Oli kiva päästä testaamaan tätä hieman erilaista Kerttua mitä Vironmäen paras Kerttu. Menin hoitamaan wiekopolski tammaa ja neiti käyttäytyi oikein nätisti harjauksen ajan. Käärin sille pintelit takasiin ja oli kiva päästä pistämään pinteleitä pitkästä aikaa, kun useimmilla keskuksella on suojat. Useimmat kun aina tuskastelevat jos menevät hevosella jolle pitää kääriä pintelit niin mä oon siellä ihan innoissani käärimässä.. :p



 Kerttu luimisteli vähäsen kun nostin satulan sen selkään mutta muuten se oli hienosti. Mentiin maneesiin ja kiristin vyön + nousin selkään. Käveltiin alkukäynnit ja ravattiin taas hetki ympyröitä molempiin suuntiin. Sitten istuttiin alas harjoitusraviin ja lähdettiin tulemaan keskiympyrää aina E-kirjaimesta. Pituushalkaisijan päällä oli molemmissa kohdissa tötteröt joiden välistä mentiin. Tultiin ensin pari ympyrää vain käynnissä ja sitten harjoitusravissa.

 Kertun ravi oli aikamoisen pomputtavaa ja sain vatsalihakset ihan kipeiksi. Keskiympyrän ratsastaminen sujui ihan hyvin, mutta tuntui kokoajan, että tamman suu oli jossain siellä kaukaisuudessa ja se vain mennä lönkötteli pitkänä. Tosi kiltti se oli ja pyrki tekemään kaiken mitä pyysin, mutta ehkä jotenkin hieman liian pitkä ja iso hevonen mulle kun en osannut yhtään kasata sitä ja ottaa tuntumaa joka puolelta. Tai ehkä se vaan tuntui näin ekalla tunnilla. Ei taidettu ravissa oikein muuta tulla kuin keskiympyrää molempiin suuntiin ja sitten otettiin laukkaa niin, että ekoilta tötteröiltä nostettiin laukka ja toisilla siirryttiin takaisin raviin.

 Kuvista kiitos jälleen Tiialle! Osa kuvista videolta.

Kerttu näyttää niin isolta, vaikka ei se ole säältään kuin sen 165cm! :D

 Puoli ympyrää laukattiin siis ja Kertun laukkakin on semmoinen iiiso missä en osannut oikein istua. Sain ihan hyvin onnistumaan siirtymiset ja tietkin olivat hyvät. Tuntui, että Kerttu olisi ehtinyt ottaa vain muutaman laukka-askeleen kun piti siirtyä jo takaisin raviin. Tätä samaa tultiin molempiin suuntiin ja sitten ravattiinkin jo loppuravit. Annoin Kertulle ohjaa, että se venyisi eteen-alas ja niinhän se tekikin tosi hyvin. Käveltiin loppukäynnit ja kaarrossa ehdin jo löysätä vyön, ennen kun joku tulikin siihen sanomaan, että jatkaisi Kertulla seuraavalle tunnille.


 Eilen nuorisoklubissa meitä oli jopa kolme osallistujaa, viimeeksi oltiin siis vain mä ja Tiia. Saatiin toivoa mitä tehtäisiin ja ehdotettiin taas maastakäsittelyä kun se oli niin mukavaa viimeeksi. Nyt ei tosin otettu hevosia liinoihin vaan ihan vaan riimunnaruihin. Otin taas Remiran kun oli kiva päästä treenaamaan sen kanssa vähän lisää maastakäsin. Hepat mitä otettiin olivat siis Remira, Rasmus ja Talle. Mentiin maneesiin ja saatiin tehdä vähän mitä haluttiin. Tultiin semmoisen punaisen maton yli ja ensin Remira tutkiskeli sitä paljon kunnes asteli yli tosi hyvin.

 Välillä aina tein pysähdyksiä löysän narun kanssa ja testasin, että Remira peruuttaisi jos mä peruuttaisin. Tamma toimi tosi hyvin! Pysähtyi heti kun mä pysähdyin ja alkoi parin kerran jälkeen peruuttamaan ihan pienellä narun heilutuksella. Otin pari ravipätkääkin ja sitten tulin muutaman kerran puomin ali. Ensin sitä piti nostaa aika paljon, että tamma uskaltautui alittamaan sen, mutta lopulta puomia piti nostaa enää ihan pikkuisen ja vain sen takia, että tamman säkä olisi muuten osunut siihen.

Kännykkälaatua

 Lopuksi puuhasteltiin vähän Tallen kanssa, kun ponin saa makuulleen jos nostaa sen etujalkaa ja painaa säästä. Kokeiltiin jokainen vuorollaan ja kun mä koitin, niin Talle nousi ekalla kerralla takaisin jaloilleen kun en pitänyt sen etujalkaa tarpeeksi kauaa ylhäällä. Toisella kerralla tamma kellahti söpösti makuulleen ja annoin sille näkkärinpalan palkkioksi. Siinä poni hetkisen ihmetteli ja nousi sitten takaisin jaloilleen. Ekalla kerralla kun Talle kävi makuulleen niin Remira toljotti ihan ihmeissään ja hörisikin vähäsen. :D


4 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja toi kerttu on kivannäkönen heppa ! :D

    VastaaPoista
  2. Tiäks mä tajusin justiinsa, että eihän noi siellä muistikortilla olleet kuvat ollukkaa ne muokatut, vaan ne alkuperäset... Heh, hups :D

    VastaaPoista