torstai 23. tammikuuta 2014

Väistöä ja peruutusta

 Nyt on saanut joka tunnilla mennä ilman satulaa jos on halunnut, kun on ollut niin kylmä. Niimpä mä päätin myös mennä ilman satulaa tiistaina, kun mun nimi luki Lillin kohdalla. Hoitamiseen ei mennyt kauaa kun tamma oli tosi puhdas ja Tiia auttoi laittamaan suojat + pintelit. Tiistaina ei ollut niin hirveen kylmä ilta, joten päätin jättää takin talliin ja hyvin selvisin ilman sitä. Maneesissa talutin Lillin sellaisen puuneliön luo minkä päältä nousin kyytiin. Olin ensin ajatellut ottaa raipan mutta hyvä että jätin sen pois, koska Lilli tuntui heti alkukäynneissä aika virkeältä.

 Aluksi otettiin muutamat pysähdykset ja sitten käynti-ravi siirtymisiä niin, että hepan ravi tuli tutuksi. Lillin ravissa oli paljon helpompi istua ilman satulaa kuin satulan kanssa, miten se nyt yleensäkin menee. Se ei ollut yhtään niin pomputtava kuin mitä ajattelin sen olevan. Seuraavaksi lähdettiin tulemaan A-kirjaimesta pituushalkaisijalle ja muutaman kerran tultiin vain suoraan.





  En oikein tiiä mistä se johtui, mutta Lilli kulki tosi helposti asettuneena vasemmalle halkaisijalla. Mun istunnassa tai jossain se vika oli, mutta en löytänyt kunnolla, että missä. Päästiin me sitten tulemaan aika hyvin suoranakin välillä ja seuraavaksi keskeltä pituushalkaisijaa piti lähteä tekemään pohkeenväistöä uralle. Ensin väistettiin vasemmalle ja kunhan itse pysyin tahdissa ja otin pidätteet kunnolla läpi, niin sujuihan se väistö ihan hyvin. Ihan uralle en päässyt montaa kertaa, joten väistö olisi voinut olla jyrkempääkin mutta varsinkin viimeinen kerta onnistui hyvin.

 Sitten väistettiin oikealle M-kirjainta kohti ja tässä suunnassa sain Lillin jotenkin tosi helposti ihme mutkalle, kun en aluksi ottanut tarpeeksi ulkopuolen apuja läpi. Kunhan vain suoristin hevosen ulkoa, niin onnistui heti paljon paremmin mutta kauheen pitkiä pätkiä en päässyt menemään ennen kun sain Lillin taas mutkalle.


 Toiseksi tunnilla harjoiteltiin vähän peruutusta. Pitkältä sivulta sai käänytä mistä tahansa radan poikkilinjalle, keskellä piti pysähtyä ja peruuttaa sopiva matka, sitten lähteä heti liikkeelle. Peruutukset onnistuivat mulla aika hyvin, mutta ensin jäin vaan vielä seisomaan paikoilleen hetkeksi viimeisen askeleen jälkeen. Peruutuksesta sai lähteä suoraan raviin tai laukkaan ja ensimmäisellä kerralla kun koitin nostaa laukkaa, niin otettiin ainakin neljä käyntiaskelta, sitten vähän ravia ja sitten sain vasta sen laukan nousemaan. Seuraavilla kerroilla onnistui kuitenkin taas jo paljon paremmin ja Lilli kuunteli kivasti!

 Laukata sai aina siihen asti mihin pystyi ja Lillin laukassakin oli paljon mukavampi istua ilman satulaa. Lopuksi ravattiin rennot loppuravit molempiin suuntiin ja koitettiin ratsastaa hevosia eteen ja alas. Lilli haki sinne hienosti ja pystyin antamaan paljon ohjaa. Tykkäsin tunnista paljon, on kiva mennä ilman satulaa vähän enemmän pitkästä aikaa! Seuraavaan postaukseen tulee varmaankin sitten kooste parista tunnista. Viikonloppuna oon menossa kotiin ja Vironmäelle katsomaan estevalkkuja, sieltäkin sitten varmaan jotain tulossa tänne.

Pari mahtavaa oksakuvaa eiliseltä.

2 kommenttia: