keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Valmistautumista kisoihin

 Maanantai
 Eli maanantain tunnilla saatiin tietää meidän mahdolliset kisahepat ja mun nimen perässä luki Iita! Tammaa olin toivonutkin siis ekana kun sai laittaa kolme toivetta. Meillä oli puomi/estetunti ja keskityttiin koko tunti vain sopivan ratatempon hakemiseen. Mentiinkin ulos hyppäämään kun esteetkin oli jo kentällä valmiina. Tultiin siis koko tunti vain suhteutettua linjaa, minkä viimeistä estettä vaihdeltiin. Alkuverkoissa tultiin vain puomeina ja mentiin vähän laiskahkosti.

Ensin linjan esteet olivat kavaletteja ja parilla ekalla kerralla en saanut Iitaa ihan kunnolla pohkeen eteen, joten väliin tuli aina yksi töpöaskel. Sitten kun molemmat vihdoin herättiin, niin sujuvat kolme askelta tuli hyvin. Toinen este nostettiin pystyksi, jolloin piti vähän lyhentää laukkaa, että pääsisi hyppäämään kauempaa. Otin taas vähän liikaakin kiinni, mutta Iita kilttinä hyppäsi neljännellä. Sitten pysty vaihtui okseriksi, joten piti ratsastaa eteen ja tämä onnistui joka kerta tosi hyvin!

Maanantain tunnista on jotain kuvia, mutta en ole niitä vielä saanut, joten tähän nyt muutama kuva pikkuponeista kun innostuin kerrankin kuvailemaan niitäkin!


Keskiviikko
Este treenaus jatkui tänään ja päästiin taas ulos hyppelemään. Tällä kertaa ei menty niinkään teknisiä juttuja. Aluksi tultiin taas puomeja kaarevalla linjalla ja Iita ravasi kivasti. Sitten ryhdyttiin heti hyppäämään ja tultiin ensin sama tehtävä mikä ensin puomeilla, mutta ne nousivat kavaleteiksi. Sujuvasti molempiin väleihin tuli kuusi ja mä onnistuin joka kerta tunkemaan seitsemännen toiseen väliin. Vika kerta onnistui kuitenkin hyvin.

© Aino

Sitten tultiin myös ruskea + pinkki oikealta ja harmaa + ruskea. Molemmissa tehtävissä oli siis laukanvaihto esteeltä ja onnistuin siinä joka kerta Iitan kanssa. Sain pidettyä myös paremmin aina kaarteissa sisäjalankin alhaalla ja katseen esteillä muistin kerrankin hyvin. Lopuksi tultiin rata, mikä näkyykin alhaalla ja siitä on myös video. Siinä oli yhdistettynä kaikki aikaisemmat tehtävät ja rata meni kokonaisuudessaan tosi hyvin, ainoastaan vikalle esteelle tultiin vähän lähelle.

Tunti oli kaikinpuolin kiva ja nyt sitten treenausta esteillä on vielä lauantaina, koska meen silloin pienryhmätunnille klo. 11-12. Eihän tässä sitten olekaan normi tunteja enää kuin kaksi ennen kisoja!


Radasta jäi eka este pois, mutta muuten se on kokonaan.

Nyt oon myös parina päivänä käynyt Sahalassa issikoita katsomassa. Viime torstaina siellä oli tutustumispäivä, milloin olisi saanut myös ratsastaa mutta ei meistä kukaa tiennyt, joten päädyttiin vain katselemaan tilat läpi ja paistamaan lettuja. Sovittiin pari päivää milloin voisi tulla kokeilemaan poneja ja tänään mentiin Tiian + parin muun kanssa sinne. Hain laitumelta Kolan ja sillä sitten ratsastinkin. Mentiin ensin kentällä ravia ja harjoiteltiin tölttiä, sitten käytiin lenkki maastossa missä vähän laukattiinkin. Kola oli oikein mukava ja töltti onnistui sen kanssa paljon paremmin kuin ravi. Maastossa poni halusi kovasti ryhtyä kisaamaan viereisen kanssa, mutta pysyi se silti hyvin käsissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti