keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Onnistunut kisaviikonloppu(ko?)


Lauantai 29.11.

 Viikonloppuna oli 2014 vuoden viimeiset kilpailut, sekä este että koulu. Samalla ITR:n jäsenet saivat halutessaan kilpailla seuran mestaruudesta, ja mä kilpailin molemmissa kisoissa. Kuulun tällä hetkellä siis kahteen seuraan, Orimattilan Ratsastajiin sekä Iron Team Ridersiin. Lauantaina alotettiin estekisoilla jotka lähtivät käyntiin yhdeltä. Mä menin vasta 80cm toisessa verkkaryhmässä, minkä arvioitu aika oli vasta noin puoli viideltä.

Rakennettiin rata maneesiin ja siihen tuli samanlainen vaikeahko kurvi, mikä oli viime vuonnakin yhdissä kisoissa. Tiia meni myös Iitalla 60cm luokassa, joten hevosen hoitamiseenkaan ei mennyt kauaa kun laitettiin Iita yhdessä kuntoon. Mä ehdin katsomaan kisoja hyvän aikaa. Tiia ja Iita sijoittuivatkin toiseksi, ja palkintojenjaon jälkeen Iita pääsi kävelytyksen kautta karsinaan odottelemaan.


Menin hyvissä ajoin talliin pistämään itseni kuntoon ja talutin sitten Iitan taas pihalle. Nousin heti kyytiin ja pian päästiin verkkaamaan. Verkassa Iita tuntui ihan perus hyvältä, hypyt molempiin suuntiin onnistuivat, mutta jotenkin en ihan saanut niin paljoa tammasta irti mitä olisin halunnut.

Radalle kun pääsin, niin iski jännitys, vaikka yleensä en enää radalla jännitä. Ei se tosin muuta ollut kun vaan sitä, että menin vähän lukkoon enkä ratsastanut läheskään niin paljon mitä olisin voinut. Ykkönen ylitettiin hyvin, mutta heti toisella siisti suoritus todellakin tyssäsi. Yritin ratsastaa välin kuudella, mutta jäätiin liian kauas ja olin ihan varma, että Iita ottaisi vielä pikkuaskeleen. Eipä ottanut, enkä tietenkään päässyt hyppyyn mukaan. Aivan kuin mestaruuksissakin ekalla radalla.

 Eikö sitä näin tullakin esteeltä alas?

Eli esteen jälkeen horjahdin ihan kaulalle, mutta ei tuntunut kuitenkaan yhtään, että tippuisin. Nousin nopeasti, sain jalustimet jalkaan ja yritin jatkaa kylmän viileästi kolmannelle. Se ylitettiin hyvin, mutta neljännelle sitten pohjaan, tälläkertaa Iita otti sen töpöaskeleen. Sarjaan olen tyytyväinen, kuudennelle jälleen pohjaan. Siinä vielä tuntui, että olisin tullut hyvään paikkaan, mutta silti tulikin vielä jotain epämääräisiä askelia ennen hyppyä.


Viimeinen ylittyi hyvin ja jatkoin uusintaan. Toivoin niin, että se menisi paremmin. Mun olisi edelleenkin pitänyt laittaa Iitaa enemmän eteen, mutta en vaan saanut sitä toteutettua. Uusinta meni kuitenkin ihan hyvin, olen tyytyväinen ysiin, mikä oli perusradalla 4 ja mille tultiin silloin pohjaan. Nyt nimittäin sain hypyn lähtemään vähän kaukaa ja pääsin kerrankin itse hyvin mukaan. Sarja meni myös taas hyvin ja vikalle kiemuralle sain viimeinkin sen kuusi askelta, mitä yritin saada jokaiseen linjaväliin radalla.


Puhtaasti siis mentiin kaikista yli ja vaikka rata ei todellakaan ollut mikään siistein, niin sijoituin kolmannelle sijalle. Olin vienyt Iitan jo takaisin talliin, enkä ehtinyt edes palkintojenjakoon, mutta kun menin maneesitupaan niin sainkin ruusukkeen käteen. Ruusuke menee kyllä paljon enemmän Iitalle kun mulle, tamma oli niin kiltti kun hyppäsi huonoistakin paikoista. Viime kisat - mitä vielä ajattelin vain kisaharjoituksiksi - menivät niiin hyvin ja ratsastin varmaan parhaan esteradan mitä olen koskaan mennyt! Nyt kuitenkin piti taas palata maan pinnalle ja huomata, että eipä se niin helposti onnistukaan. Kun kisat päättyivät, niin kuten aina, pistettiin maneesiin kouluaidat.

Ratavideoista kiitokset Janikalle ja Tiialle!



Sunnuntai 30.11.

Sunnuntaina jatkettiin koulukisoilla ja ne alkoivatkin jo kymmeneltä, tietenkin kun koulukisoissa menee aina paljon pidempään. Menin puoli yhdeksän maissa jo tallille tekemään Iitalle sykeröitä, mutta olisin voinut mennä vielä aikasemmin, koska kiire meinasi tulla. Sain sykeröt melkein valmiiksi ennen yhdeksää, kun piti mennä maneesitupaan työtehtävien jakoon. Sieltä kiiruhdin äkkiä takaisin viimeistelemään sykeröt, minkä jälkeen olikin jo tosi kiire.


Onneksi Iita oli ihan puhdas, joten nopea harjaus riitti ja laitoin vielä äkkiä itseni kuntoon. Ekasta verkkaryhmästä olin viimeisenä maneesissa, mutta ehdin kuitenkin verkata onneksi oikein hyvin. Kävelin hyvän aikaa ja työskentelin sitten paljon siirtymisten ja ravilisäysten kanssa. Iita tuntui hyvältä ja kaikki onnistui kivasti. Laukassa en paljoakaan verkannut, lähinnä vain lävistäjiä. Väistätin tammaa vähäsen ja treenasin vielä keskikäyntiä, sitten siirryin ulos.

Ehdin odotusalueellakin vielä verkata hyvän aikaa ja siinä Iita tuntui kaikista parhaimmalle! Tein tosi paljon parin käyntiaskeleen siirtymisiä ja ajoittain tamma jo alkoi rentoutua niskasta. Ihan vain hetkittäin, mutta se tuntui tosi pehmeältä muutenkin. Radalle tämä taas vähäsen hävisi, mutta paljon rennommin kuitenkin mentiin ainakin kuin se viime K.N. Special rata.


Lähdin kuudentena radalle ja sehän oli siis helppo C:2 2000. Rataan olen kerrankin tyytyväinen! Kouluratoihin kun harvemmin olen, ainakaan ihan koko rataan. Nyt kuitenkin kaikki tuntui onnistuvan hyvin, sain esitettyä keskikäynnin ja laukkalävistäjät kunnolla loppuun. Lisäyksetkin tuntuivat hyviltä selkään, mutta kuten arvasin, niin niistä tuli kuitenkin huonoimmat pisteet. Toisessa lisäyksessä ravi oli myös epäsäännöllistä, mitä en tosin tuntenut yhtään selkään. Siksi siitä 4.

Ratakuvat © Laura Lankinen

En ollut mennyt koskaan tätä rataa Iitalla, joten en pysty mitenkään vertailemaan prosentteja. Omasta mielestäni sain hyvät prosentit tältä ekalta radalta, nimittäin 63,86%. Mun piti odottaa maneesissa viimeistä ratsukkoa, joten pääsin tekemään hyvin loppuravit. Ulkona kävelin melko kauan, koska tahdoin odottaa palkintojenjakoon jos vaikka tärppäisi. Toinen ryhmä verkkasi, ne menivät radat ja sen jälkeen tiedettiinkin jo, ketkä palkintojenjakoon pääsisi, koska pisteitä kuulutettiin kokoajan. Mä pääsin toiselle sijalle! Vasta ensimmäistä kertaa olin Iitan kanssa palkintojenjaossa. Tamma sai paljonpaljon taputuksia ja sitten se pääsi talliin.



Kisaviikonloppuun olen yleisesti tyytyväinen. Paljon enemmän sunnuntain koulukisoihin, mutta myös joihinkin pätkiin lauantain esteradalta. Iita oli tosi hyvä molempina päivinä, ja keväällä pitäisi siirtyä varmaankin kunnolla B-luokkiin. Saa sitten nähdä saanko vielä Iitan kouluradoille vai kenellä menen. Sunnuntain kouluradasta lähtien on ollut ihan mahtava fiilis, koska tämän viikon molemmat tunnit menivät niin hyvin. Tänään menin Remiralla koulua ja löysin ihan uusia puolia siitäkin hevosesta! Tunneista ei ole kuitenkaan kuvia, joten saa nähdä kirjoitanko niistä mitään.


3 kommenttia:

  1. Rupesin kattomaan että kärsikö noi mun kuvat vähän siitä lähettämisestä/lataamisesta, mutta nyt kun katoin niitä alkuperäisiä niin jestas miltä ne näyttää, ihan hävettää :D melkein laatukuvia joo o... samoin katoin kameran linssiä, ihan paskanen, hupsista... :D hah, aika loistava olo edustaa noilla kuvilla... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pikkuvikoja :D Varmaan ne vähän kärsi jostakin jossain vaiheessa, mutta mulle käy kaikki kuvat kunhan niistä erottaa, että siinä on ratsukko! :D

      Poista
    2. Haha jep, mullekin tärkeintä että on ees jotain kuvia :D

      Poista