perjantai 19. joulukuuta 2014

Vuoden viimeinen tunti

Nyt kun matkustelen junalla muutaman tunnin kotiin, niin on vallan mainiosti aikaa kirjoitella postaus vuoden viimeisestä tunnista. Keskiviikkona vuorossa oli estetunti ja sain ratsuksi Iitan! Pääsin menemään sillä ennen syyslomaa ja nyt ennen joululomaakin. Saatiin valita, että meneeko satulalla vai ilman, ja mä otin sitten lopulta satulan, koska halusin treenata ihan kunnolla. Iita oli pysynyt puhtaana, eikä tarvinnut edes pestä jalkoja.

Kuvista ja videoista kiitos Veeralle!

Tunnilla jatkettiin suhteutettujen linjojen ratsastamista, niin kuin maanantainakin. Väleihin mulle oli sopivasti viisi ja toiseen kuusi askelta. Aluksi meillä oli 15 minuttia aikaa verrytellä kaikki askellajit molempiin suuntiin. Iita tuntui ihan samalta miltä aina, edestä sai ottaa kunnolla pidätteitä mutta jalalla piti olla tarkkana ettei meno menisi ihan löysäksi.

Tultiin molempia linjoja yksitellen ja ensin puomeina ja ravilähestymisellä. Pääsin tulemaan kohtalaisen sujuvasti kuudellakin, mutta ajattelin välin olevan ehkä parempi jos ottaisin yhden askeleen pois ainakin sitten esteillä. Toinen linja meni joka kerta oikein hyvin ja tasaisesti. Tultiin sitten vain molempia linjoja peräkkäin.


Pienemmillä esteillä sujui ihan hyvin, mutta siihen toiseen kuusi askelta jäi taas vähän ahtaaksi. Taisin vaan jäädä enemmän matkustelemaan, kun en osannut oikein päättää pitäisikö vielä tulla samalla askelmäärällä vai ei. Sain siinä sitten huomata, että reippaampaa pitäisi mennä. Esteet nousivat lopuksi. Ensimmäinen linja meni hyvin, itse vaan istuin aika oudosti viimeisellä ja viimeiseen tuli edelleen se kuusi vaikkakin todella ahtaasti. Esteiden välissä Iita alkoi lyhentämään paljon askelta enkä mä tietenkään ollut pohkeella mukana.


Sainkin sitten tulla linjan uudelleen ja toisella kerralla mentiin sillä viidellä askeleella vauhdikkaasti yli. Mun mielestä Iitalla tuntuu jotenkin tosi helposti, että mentäisiin aika kovaakin vaikka oikeasti ei edes mennä. Tähän pitää siis keskittyä ensi vuonna oikein kunnolla, että saisi niitä siistejä esteratoja. Yleisesti tunti oli tosi mukava ja hyvä fiilis jäi siitä toisesta linjasta mikä onnistui joka kerta sekä viimeisestä mihin sain oikeasti Iitaa eteen!



Loppuun vielä kaksi kuvaa mitkä sain Lauralta yksi päivä. Nämä on otettu 2. helmikuuta kun menin Iitalla 70cm  estekisaharjoitukset. Tolta päivältä mulla ei ollutkaan mitään kuvia radalta, joten oli tosi kiva saada nämä!

© Laura Lankinen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti