maanantai 29. joulukuuta 2014

Vuoden 2014 ratsastukset



Nyt on vuorossa joulukuun viimeinen spesiaalipostaus, sekä muutenkin viimeinen postaus tänä vuonna. Tein viime vuodestakin tälläisen ja siihen pääset tästä. Tänä vuonna en ratsastanut niin monella hevosella, kuin viime vuonna mutta menin useamman tunnin. Ensin en ollut varma, että ratsastaisinko vielä Vironmäellä ennen uuttavuotta. Huomenna olisi ollutkin tilaa tunneilla, mutta siihen tuli sitten muuta ohjelmaa päälle, joten en pääse tällä kertaa joululomalla sinne ratsastelemaan. Ehkä hiihtolomalla sitten!

Hyvää Uuttavuotta kaikille!

Yhteensä vuonna 2014 ratsastin 26 eri hevosella
Yhteensä tunteja menin: 73
Rautalammilla ratsastuksia yhteensä: 58
Vironmäellä ratsastuksia yhteensä: 15
Valmennuksia: 2 (este)
Kisoja: 13 (7 este, 6 koulu)

Rautalammin hevoset (11)

Iita
Tunteja yhteensä: 20
Koulutunteja: 11
Estetunteja: 9
Valmennuksia: 1
Kisoja: 11
Rautalampi Horse Show, katrilliharkat

Iita voitti ylivoimaisesti tänä vuonna, kun katsoo kenellä olen ratsastanut eniten. Tamman kanssa tuli koettua kaikenlaista estevalmennuksesta itsenäisiin katrilliharkkoihin. Sain paljon hyviä kokemuksia sen kanssa, etenkin esteiden suhteen. Niissä kehityin Iitalla 80cm ratoihin asti, mistä ehdottomasti parhaiten onnistui marraskuun esterata. Koulukisoissakin koitin jo yhtä K.N. Special rataa, mistä saatiinkin 58%, ensi vuonna sitten kohti B-ratoja. Muita mieleenpainuvimpia hetkiä olivat erikoisemmat estetunnit keväällä, Rautalammin Horse Show sekä ratsastuskouluoppilaiden mestaruudet.

Väiski
 Tunteja yhteensä: 9
Koulutunteja: 6
Estetunteja: 3
Valmennuksia: 1
Kisoja: 1

 Väiskillä ratsastin toisiksi eniten ja ruunan kanssa koettiin myös vähän erikoisempia tapahtumia. Osallistuin sillä yhtiin estevalmennuksiin sekä kisoihinkin. Etenkin siihen kisarataan olen tyytyväinen, kun saatiin vain neljä virhepistettä! Koulutunneista keväältä ei jäänyt oikein mitään mieleen, mutta nyt syksyllä istuntatunti ruunalla onnistui tosi hyvin.

Arttu
 Tunteja yhteensä: 7
Koulutunteja: 4
Estetunteja: 1
Puomitunteja: 2

Artun kanssa ehdottomasti parhaat hetket koin sillä viime tunnilla minkä sillä menin, eli ilman satulaa puomeja/esteitä. Poni oli nii-in hieno ja aivan erilainen, mitä se yleensä mun kanssa on ollut. Muilla tunneilla oli vähän tahmatassu meininkiä, mutta tällä viimeisellä mentiin pariin otteeseen vähän liiankin lujaa. Ihan mahtava tunti, miltä olisi ollut ihana saada kuviakin. Muuten mieleen jäi estetunti mikä mentiin ulkona. Tuolloinkin sain ponin syttymään lopussa ihan hyvin.

Hildy
Tunteja yhteensä: 5
Koulutunteja: 4
Estetunteja: 1
Leikkimielistä kisailua nuorisoklubissa

Hildyn kanssa taas parhaaksi tunniksi nousee ylivoimaisesti viime estetunti. Kaikki napsahti vaan niin kohdilleen; askeleet, tempo, tiet.. ainakin suurin piirtein. Hildy ei turhia rallitellut, näin hyvin kohdat mistä hyppy lähtisi ja pääsin näin niihin hyvin mukaankin. Lisää tälläisiä tunteja kiitos! Muita kivoja kokemuksia olivat onnistuneet avot sekä ensimmäinen syyskauden tunti, missä tamma kulki tosi rennosti.

Risto
Tunteja yhteensä: 4
Estetunteja: 2
Puomitunteja: 2

Risto oli tänä vuonna yksi uusi tuttavuus ja sen kanssa välillä sujui, välillä taas ei. Ruunalla menin vuoden epäonnistuneimman tunnin, milloin ei sujunut sitten kannuksien kanssa eikä ilmankaan. Seuraava tunti meni kuitenkin taas oikein hyvin. Ruuna on tosi mukava, kun sen saa ratsastettua tarpeeksi teräväksi, mutta en itse oikein onnistu siinä ainakaan kovin nopeasti.

Lilli
Tunteja yhteensä: 3
Estetunteja: 2
Koulutunteja: 1
Kisoja: 1

Lillin kanssa tunneista paras oli tammikuussa koulutunti ilman satulaa. Tehtiin peruutuksia ja väistöjä, ne molemmat onnistuivat kivasti. Lilli oli mukavan reipas ja haki loppuraveissa todella hyvin alas eteen. Myös toinen estetunneista, mikä olikin eka estetunti Lillillä, onnistui todella hyvin ja tammalla oli hauskaa!

Remira
Tunteja yhteensä: 3
Koulutunteja: 3

Remiraan sain tutustua paremmin tänä vuonna, nyt olen sillä kaikkiaan mennyt neljä tuntia. Vasta oikeastaan nyt viimeisellä tunnilla sain jonkun ahaa-elämyksen, että millainen tuntuma mulla pitää olla tamman kanssa. Siksi jälleen tämä edellisin tunti jäi parhaiten mieleen ja olikin onnistunein. Kun sain pidettyä oikeasti käsivarret rentona, kädet paikoillaan ja pidin kunnolla ohjat käsissä, niin tamma kulki ajoittain tosi kivasti.

Cassu ja Kerttu
Cassulla koulutunteja: 2
Kertulla estetunteja: 1, puomitunteja: 1

Cassulla en mennytkään nyt syksyllä yhtään, mutta kevään tunneista paremmin jäi mieleen vastalaukkatunti. Silloin saatiin monia hyviä vastalaukkapätkiä! Kertulla taas paremmin onnistui estetunti toukokuussa, eikä sekään mitenkään erityisen hyvin mennyt. En ole vielä kertaakaan saanut mitään kunnollista tuntumaa tammaan. 

Konsta ja Iina
Konstalla estetunteja: 1
Iinalla koulutunteja: 2

Konsta ja Iina olivat molemmat ihan uusia tuttavuuksia tänä vuonna. Konstalla estetunti toukokuussa oli mahtava kokemus, vaikka se ei onnistunut ehkä ihan hirveän hyvin. Ruuna on suurempi kuin Kerttu, mutta silti se tuntui paljon helpommalta hallittavalta selkään. Herkempikin se oli suusta ja saatiin me monia onnistumisiakin. Iinalla taas molemmat koulutunnit olivat oikein kivoja. Menin ennen syyslomaa sillä vähän katrilliakin. Tamma on mukavan tuntuinen selkään ja sillä voisi olla kiva mennä enemmänkin. Iinasta mulla ei ole yhtään kuvia.


 Vironmäen hevoset (10)

Taru
Yhteensä tunteja: 3
Koulutunteja: 2
Puistoestetunteja: 1 (leirikisat)

Vironmäeltä Taru oli ihan uusi kokemus tänä vuonna. Sillä meninkin sitten eniten Vironmäen hevosista. Ensimmäisellä koulutunnilla sähläilin vähän kaikenmaailman piuhojen ja pitkän kouluraipan kanssa estesatulalla mutta silti lopputunti sujui oikein kivasti. Leirin tunneista jäi ehdottomasti parhaiten mieleen puistoesteet. Taru oikein syttyi ja liikkui itse hyvin eteen, ratakin saatiin suoritettua hienosti ja puhtaasti.

Miks
 Tunteja yhteensä: 2
Koulutunteja: 1
Puistoestetunteja: 1
Vuoden ainoa putoaminen

Miksin kanssa kahdesta tunnista ylivoimaisesti mieleenpainuvin oli tämä leirin puistoestetunti, milloin loppuraveissa poni veti sellaiset pukit, että lensin samantien alas lätäkköön. Vuoden meinasin selvitä ilman tippumisia, oikeastaan tästä olisi tullut jo toinen vuosi peräkkäin mutta eipä sitten tullutkaan. Pitäähän sitä välillä muistella miltä se maan kyntäminen tuntuikaan. Poni oli muuten koko tunnin todella kiva ja ylitettiin esteet suurimmaksi osaksi oikein hyvin!

 Kerttu
 Tunteja yhteensä: 2
Koulutunteja: 1
Maastotunteja: 1

Kertulla oli ihana päästä tunnille hiihtolomalla. Ei se kauhean hyvin onnistunut ja Kerttu kulki melkein kokoajan kovin jännittyneesti kun en saanut sitä rennoksi, mutta oli kiva päästä silläkin pitkästä aikaa. Leirillä menin tammalla ilman satulaa maaston ja olinkin toivonut, että saisin sen sinne. Se oli mukava oma itsensä ja koko reissu onnistui hyvin!

Rane
Yhteensä tunteja: 2
Estetunteja: 2

Ranella menin leirillä molemmat estetunnit ja oikeastaan ne molemmat onnistuivat tasapuolisen hyvin. Ei tullut yhtäkään kieltoa millekään esteelle, eikä tainnut tulla pudotuksiakaan. Rane liikkui hyvin eteen ja itsekin taisin olla ihan hyvin mukana. 

 Eppu ja Rupiini
Epulla puomitunteja: 1
Rupiinilla koulutunteja: 1

Epulla en ollutkaan mennyt ennen leiriä piiitkään aikaan. Olikin taas aika hakemista miten ruuna toimii, mutta tuli niitä hyviäkin pätkiä. Rupiinillakaan en ollut mennyt koulua tosi pitkään aikaan ja sekin tuntui hassulta aluksi, mutta loppua kohden parani kokoajan.

Vili ja Leo
Vilillä puomitunteja: 1
Leolla puuhatunteja: 1

 Vili oli taas yksi, millä en ollut mennyt tuntia todella pitkään aikaan. Toi puomitunti olikin hauska, kun mentiin jockey-jalustimilla ja sen sellaista. Leo oli tosi kiva saada puuhatunnille, missä sillä olikin hauska pompotella ja ruuna käyttäytyi hyvin.

 Mittu ja Santti
 Mitulla koulutunteja: 1
Santilla koulutunteja: 1

Mitulla menin vuoden ensimmäisen tunnin ja muuta en sillä sitten mennytkään, edes leirillä. Toi koulutuntikaan ei oikein onnistunut, kun tamma oli koko ajan kauhean painava kädelle. Myös Santilla pääsin sitten vihdoin menemään ja se oli toinen tunti minkä olen sillä koskaan mennyt. Ponin kanssa olisi ollut kiva saada kuviakin, se oli oikein mukava tapaus ja varsinkin lopputunti onnistui oikein kivasti! 

Muita ratsastuksia menin issikoilla sekä Juhorilla



2 kommenttia:

  1. Itehän pysyin edellisellä ratsastuskoululla lähes kaksi vuotta tippumatta, ja nyt oon vuoden ollu uudella tallilla ja tippumisia on tullu kuusi - tosin neljä niistä leikkitunneilla. Kertoo varmaan jotain siitä, ettei uuden paikan ponit ole mitään automaatteja... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo voi olla. :D Mä tipuin muutama vuosi sitten Vironmäellä tosi paljon monelta eri hevoselta, mutta sitten viime vuosina en enää tullut alas kovinkaan usein ja uudella tallilla Rautalammilla en ole vielä tippunut kertaakaan. Tosin, aika kiltisti on kaikki hevosetkin aina käyttäytyneet siellä. :)

      Poista