lauantai 17. elokuuta 2013

Päivä kuvina 17.8

 Tälläistä en olekaan tehnyt aikaisemmin, enkä olisi älynnyt tehdä tänäänkään ellei Noora olisi ehdottanut! Tulin siis viikonlopuksi kotiin ja pääsin perille, vaikka ensin oli vähän ongelmia.. Ensi viikolla kirjoittelen kahdesta tunnista ja toivottavasti saan jotain materiaalia. Myös lauantaina meen katsomaan Vironmäelle puistiksia! Toivottavasti ei vaan sada kauheesti, sillä silloin kisat luultavasti perutaan..


 Söin pari leipää aamupalaksi ja menin pukemaan, mistä aloitinkin vasta kuvaamisen.

 Harjasin hiukset ja sellaista.


 Kasasin pöydälle tavarat mitä ottaisin mukaan Nooralle. Tein jossain vaiheessa kuvakirjan Ifolorissa ja nyt se on tullut! Aiheena on hevostelut kesältä 2012 kesään 2013!


 Lähdin ajelemaan Nooralle.


 Tästä se mässäily alkoi! Vallattiin saunamökki. :p


 Pelattiin kännykällä, taas kerran! :3


 Oltiin saunamökissä aika kauankin. Suurimmaksi osaksi vaan juteltiin ja löhöiltiin. ;)


 Lähdettiin käymään kaupassa ostamassa vähän lisää hyvää .. :D


 Halusin maistaa näitä hedelmätoffeejuttuja, hyviä on!


 Tehtiin pizzaa


 Oltiin taas koneella juttelemassa kaikille ja mussutettiin vielä snickersit.. :p


 Lähdin ajamaan Jennille missä juteltiin melkein tunti.


 Tulin kotiin n. 17.45 ja pikku-Nemo loikoili sohvalla


 Katti heräsi heti kun avasin jääkaapin oven ja yritti sörkkiä mun ruokaa tassulla.. Yleensä se ei ota kuuleviin korviinsa yhtäkään kieltoa, mut nyt se ihmeellisesti jopa totteli kun vaan käskin. :D


 Söin siis tollasta jauhelihaperunasoselaatikkoo Nemo sylissä ja laitoin lautasen lopuksi lattialle, mistä katti sai pari maistiaista jauhelihasta.


 Sitten iski kuvausinto, vaikka ulkona olikin tosi koleeta. Nemo tuli kuitenkin samalla pihalle, että oli sentään jotain kuvailtavaa!


Katti olikin aika kuvauksellinen!


 Joku vanha, puskasta löytynyt hevonen mikä on nyt ollut kesän tossa terassin kaiteella. :D




 Ei oikeesti ku katsoo näistä kuvista miten paljon mä tänään mässäilin! Tälläsetkin vielä oli, mut ei tullut syötyä kokonaan pussia.


 Ensin ajattelin, että en saa tänäänkään postailtua koska netti ei toiminut yhtään.


 Otin modeemin pois, laitoin vähän ajan päästä takaisin ja soitin siinä välissä Nooralle. Puhuttiin vaan kaikkea ihan turhaa ja menin välillä uloskin koirien luo puhumaan, mutta sit loppu akku. :D


 Pääsin kuin pääsinkin nettiin ja nyt se toimii hyvin! Tulin kirjoittelemaan tätä postausta.



Kuvakirja
kansi, fonteissa ei paljon vaihtoehtoja ollut.. :p

 Tämän tyylisiä sivuja on kirja täynnä ja siinä on kait 60 sivua. Tykkään itse tästä tosi paljon, vaikka jotkut kuvat rajaantuikin enemmän mitä netissä näytti.

4 kommenttia:

  1. Oo hei mäki haluun tehä tollasen kirjan :D:D Vähä toi on kiva c: Ja kiva postaus ja kivoi kuvii ja sun kissas on söpö c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, toi on kyl tosi kiva ja sitä oli kans hauska tehä! ;D Mut kiiitos ja Nemo on. ♥ :3

      Poista