tiistai 27. elokuuta 2013

Puomikoukeroita

 Täällä Rautalammilla ollaan taas ja tänään tallilla tuntilistassa mun nimen perässä luki Väiski. Tiesin nyt heti mikä hevonen oli kyseessä ja olin ihan että jes, suokilla! Menin ruunan karsinalle, se olikin siinä heti toisena ja kävin laittamassa sen kiinni. Tiia kuvaili pari pätkää siinä kun harjasin ja muutenkin auttoi varustamisessa. Kaikista kuvista ja videopätkistä kiitokset kuuluu Tiialle! Hevonen oli tosi nätisti kun harjasin sen ja laitettiin varusteet. Kun kaikki olivat valmiina, käveltiin maneesiin ja kaartoon.

 Väiski teki heti siinä tarpeitaan joten siivosin ne samantien. Nousin sit kyytiin ja lähdinkin vasta viimeisten joukossa kävelemään. Mentiin taas puomeja, koska maanantaina ei oltu vielä mentykään niitä. Alkukäyntien jälkeen tehtiin perus alkujutut, eli pysähdykisä sopiviin kirjaimiin sekä raviympyröitä. Väiski meni eteenpäin reippaasti omalla moottorilla ja taipuikin kivasti. Ei kuitenkaan tuosta vaan, joten haastettakin oli. Mun kädetkin meinasi taas olla vähän väärällä puolella kaulaa, mut nyt jopa muistin ne ja koitin korjata asian.



myrtsinä :p


 Siirryttiin osastoon toiselle pitkälle sivulle ja koko lopputunti mentiinkin sellaista koukeroa puomien yli. En osaa paljoakaan selittää sitä, joten tein tarkennukseksi kuvat. Molempiin suuntiin mentiin siis samanlaista kuviota ja ensin tultiin se käynnissä.

 Jatkettiin kevyessä ravissa, tai jos oli laittanut estejalustimet niin meni esteistunnassa. Ei kenelläkään tainnut kuitenkaan olla estejalustimia. Mä meinasin välillä jäädä vetämään vaan sisäohjasta ku käänsin ton tiukan kurvin mutta Väiski oli tosi mukava! Vaihdettiin siinä suuntaa puolirataleikkaalla ja tultiin toiseen suuntaan koukeroa.

oikeeseen kierrokseen

vasempaan kierrokseen


Joko pidäte tai hirveä suusta veto.. :s

mikähän istunta se tämä on?


 Laukkatehtävä oli niin, että tultiin edelleen samaa kuviota ja sitten piti nostaa vinon puomin jälkeen laukka ja laukata kahden vikan puomin yli. Väiski oli aika hyvä, koska jos ite vaan sähläsin jotain ja koitin saada samalla laukkaa, niin se ei nostanut. Ekalla kerralla mentiin suoralla linjalla toisen pyomin ohikin.. Sitten kun keskityin kunnolla ja katsoin heti seuraavaa puomia niin laukat nousivat aika hyvin.

 Meinasin taas jäädä vaan vetämään suusta kun halusin siirtyä raviin, eikä Väiski ymmärrä kunnolla pelkästään vetämistä. Ainakin siinä sain sitten huomata, että mitään ei tapahdu jos vaan jään vetämään. Ruuna alkoi myös vähän kuumumaan, eikä malttanut odotella vuoroaan osastossa. Juttelin sille niitä näitä ja se auttoikin aika hyvin. Kuviolla se myös yritti vähän kiihdytellä ja arvailla laukannostopaikkoja.




 Yleisesti oon kuitenkin aika tyytyväinen tuntiin ja Väiski oli erityisen mukava ravitehtävissä mutta myös laukoissa kun vaan osasin ratsastaa sitä edes jotenkin. Mentiin molempiin suuntiin vähäsen raviympyröitä ja käveltiin loppukäynnit. Olin löysäämässä jo vyötä kaarrossa kun joku tulikin siihen mun luo ja sanoi, että menisi Väiskillä seuraavan tunnin. Annoin ruunan sitten hänelle ja menin talliin hakemaan kamat. Oli ihan outoa ja vähän tyhmää kun en hoitanut ollenkaan hevosta tunnin jälkeen.




Teitä lukijoitakin on taas tullut pikkuhiljaa lisää, kiitos teille! Itse en ole ainakaan vielä keksinyt, mitä postailisin 80 lukijan kunniaksi, joten jos teillä on toiveita niin pistäkää vaan kommenttia! Uutta banneriakin oon koittanut tässä väsäillä, mutta se ei vaihdu nyt vielä vähään aikaan..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti