perjantai 8. marraskuuta 2013

Ilman jalustimia

Eli otin nyt käyttöön talvisemman bannerin ja ulkoasun muutenkin. En itse vielä oikein tiedä pidänkö tästä, mutta banneri pysyy nyt ainakin jonkin aikaa. Jouluksi vaihdan kuitenkin vielä toisen bannerin ja nyt pitää vähän katsoa jos vaihtaisi taustaa. Kommenttia ulkoasusta otan vastaan ilomielin!

Sitten keskiviikon tuntiin, mistä joitain kuvia ehkä myöhemmin. Eli mentiin taas suurin osa ilman jalustimia, mutta erilaista tehtävää kuin maanantaina. Menin Iitalla ja tamma oli onneksi pysynyt tosi puhtaana, joten nyt ei tullut hirveetä paniikkia hoitamisessa. Tunnilla muutamien raviympyröiden jälkeen laitettiin jalustimet kaulalle. E- ja B-kirjaimiin piti tehdä noin 10m voltit ja päätyihin tehtiin normaalit ympyrät. Aluksi taas ravattiin muuten, mutta voltit käveltiin ja mun piti keskittyä oikein kunnolla taivuttamiseen, kun Iita kovasti koitti punkea vastaan. Tultiin sitten kokoajan ravissa ja aluksi tuntui, että mun volttien tekeminen ei oikein meinannut onnistua millään.

 
Kokoajan sain kuitenkin tehtyä vähän parempia voltteja, kun vaan muistin istua ulkotakajalan päällä etten kallistuisi yhtään. Ei vieläkään vaihdettu suuntaa, vaan seuraavaksi piti laukata kaikki ympyrät ja voltit. Iita oli tosi mukava ja sain tehtyä hyviä nostoja. Volteillakin laukkaaminen sujui paljon paremmin mitä ensin ajattelin. Kun sitten vaihdettiin suuntaa niin ravattiin taas hetki. Iita kiihdytteli aika kauan aina niissä kohdissa, missä toisessa suunnassa nostettiin laukka, ennen kun sain pidätteet kunnolla läpi.

Voltit onnistuivat ravissa toiseen suuntaan ehkä vähän paremmin, mutta laukassa sitten ei. Aluksi volttien laukkaaminen vasempaan oli ihan sähläystä ja kallistuin aika paljon. Koitin korjata sitä kokoajan ja onneksi alkoikin sujumaan paremmin. Ympyrät menivät aina ihan hyvin ja muutamat viimeiset voltit myös, joten siihen oli hyvä lopettaa. Loppuraveissa pystyin antamaan Iitalle paljon ohjaa, kun se venytti kaulaansa niin paljon. Tamma jatkoikin vielä toiselle tunnille, joten annoin sen seuraavalle ratsastajalle.

Viikonloppuna sitten postausta liittyen joulukalenteriin!

 

3 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja banneri on kiva, Timmaki päässy mukaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoos! ja nii on ku noiden kahen kuva oli must paras noista irtojuoksutuskuvista ;D

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista