sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Kisoja katsomassa Vironmäellä

 Perjantaina matkustin siis junalla kotiin ja tässä parhaillaan oon menossa takaisin Rautalammille. Eilen Vironmäellä oli koulukisat missä pystyi suorittamaan merkkejä. Menin tallille Annan kyydillä siinä puolen yhdentoista maissa ja aika pian otettiin hevoset sisälle. Taru sieltä taas ravaili ensimmäisenä ja muut tulivat aika vauhdikkaasti perässä. En tehnyt tallissa mitään sen erikoisempaa kun kuvailin Nooralle videota ja autoin Eeviä Yvonnen kanssa. Ponin harja oli erittäin ongelmallinen letittää ja Janita tulikin viimein tekemään tammalle sykeröt.

Välillä olin aina katsomassa kisoja maneesissa + kuvaamassa ja välillä tallissa auttelemassa. Noora starttasi siis Epulla kakkosessa ja tavoitteli C-merkkiä. Niillä menikin tosi hienosti ja ne voittivat luokan! B-merkkiä suoritti muutama tallilta ja A-merkkiäkin pari. Kaikki taisivat saada suoritukset läpi! Ilma oli hirveen kylmä ja mä olin ihan jäässä kun vein kakkosluokassa yhdessä vaiheessa lappuja. Kuvat eivät maneesissa meinanneet oikein onnistua ja blogger päätti taas pilata laadun osasta ulkokuvistakin.. Sen erikoisempaa kerrottavaa ei päivästä ole, kertokoot kuvat ja video enemmän!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti