torstai 28. marraskuuta 2013

Alustavaa kisaharjoittelua

Eilisellä tunnilla mentiin aikalailla samoja harjoituksia esteillä kuin maanantainakin. Menin Iitalla ja tää oli siis jo kai viides estetunti peräkkäin minkä oon mennyt. Tekee jo vähän mieli mennä joku koulutuntikin välillä, mutta eilinen estetunti oli kylläkin tosi kiva! Meitä oli vain kolme tunnilla ja Tiia oli samalla tunnilla, joten tälläkertaa en siksi saanut kuvia. Ensinnäkin, saatiin tehdä alkulämmittely kokonaan itsenäisesti, niinkuin oltaisiin verryttelyssä. Kisaharjoitusta tässä siis jo vähän alustavasti, koska osallistun sekä koulu- että estekisoihin joulukuussa ja toivon ekana Iitaa.

Tein alkuverkassa isompia ympyröitä, pienempiä voltteja, pysähdyksiä, paljon siirtymisiä sekä temmonvaihteluita. Vähän aikaa koitin mennä muuten reipasta ravia, mutta kulmat lyhyessä ravissa ja se onnistui hyvin. Laukkasin pääty-ympyröillä perus- ja kevyessä istunnassa sekä tein pari reipasta pitkää sivua. Iita oli niin mukava! Samaa tein toiseen suuntaan ja sitten lähdettiin hyppäämään heti sitä, että ravilähestymisellä lilavalkoinen ja punavalkoiset pystyt joiden väliin ympyrä. Sitten tultiin kai okseri, jonka jälkeen laukattiin pitkä sivu A-päätyyn, missä vaihdettiin sellaisella hienolla kiemuralla suuntaa ja laukattiin niin, että tultiin okseri toisinpäin.


Innaria en ollut vielä hypännytkään ja tultiin pelkästään se ensin kaksi kertaa. Sitten tultiin vielä koko rata, minkä koitin nyt väsätä tohon kuvaan. Esteet olivat jotain 60-70cm. Olin aika tyytyväinen rataan, se tuntui sujuvan niiin paljon paremmin Iitan kuin Kertun kanssa, mutta kun ne kaksi nyt ovatkin ihan erilaisia. Hypyt sain osumaan paikoilleen ihan hyvin ja muistin katseen paljon paremmin. Innarikin sujui lopuksi tahdikkaasti ja kehuin Iitaa paljon. Ravattiin sitten letkeästi loppuravit ja vein Iitan takaisin talliin. Iita oli ihana tunnilla ja muutenkin jäi tosi hyvät fiilikset!

Tänään olin tallilla kuvaamassa Tiian tuntia, miten yleensäkin, mutta tuntien jälkeen me myös irtojuoksutettiin hetki Villeä. Harjattiin ruunaa vähäsen, laitettiin sille suojat ja vietiin maneesiin. Siellä se oli irti jotain 15 minuuttia ja ravaili lennokkaasti ympäri maneesia. Pari spurttipätkääkin se otti. Ruuna antoi oikein hyvin kiinni, laitettiin sitte fleeceloimi maneesissa ja sitten vietiin takaisin karsinaan.

Kohta sitten lähteekin jo blogin ensimmäinen joulukalenteri käyntiin!

Konsta tänään tokalla tunnilla, tossa näkyy nyt vähän noita esteitä. Laatu ..

2 kommenttia: