tiistai 4. maaliskuuta 2014

205. Päivä kuvina 3.3. - Vironmäellä!

Kyselyssä voitti päivä kuvina- postaus, joten ajattelin sen kuvailla eilisestä kun oli aika paljon kaikenlaista tekemistäkin. Jokaisen kyselyssä olleista ehdotuksista tulen tekemään sitten joskus myöhemmin. Tähän alkuun vielä ilmoitan, että huomenna oon menossa ratsastamaan Vironmäelle kun ykkösryhmässä on tilaa ja toivottavasti hevonen millä oon menossa tällä hetkellä pysyy samana huomiseen asti..! Nyt kuitenkin tämän päivän eilisiin kuviin.


Heräsin paljon aikasemmin, mutta jossain näihin aikoihin jaksoin nousta ylös sängystä.

 Söin aamupalaa ja valmistauduin lähtemään Lahteen, mihin oli tarkoitus mennä vähän kaupoille ja näkemään serkkua. On niin talvinen tunnelma ulkona..

 Ensin mentiin äidin kanssa Wahlstenille, koska sinne mulla oli vielä 20€ lahjakorttikin joistain kisoista Vironmäeltä. Ajattelin ensin ostaa ratsastushousut, mutta ei löytynyt mitään kivoja joten seuraavaksi etsin saappaanvarsia. Tuollaiset lähtikin sitten mukaan ja lisäksi ostin uudet hanskat, kun ne vanhat ovat melkein kuluneet puhki.

 Aikaa oli vielä sen verran ennen kun serkut tulisivat, niin käytiin katselemassa Horzessakin. Siellä oli vähän kivempia housuja, mutta ei silti tarttunut mitään mukaan. Seuraavaksi mentiin vielä Kärkkäiselle, missä ensin menin katsomaan kenkiä. Yhdet lähtikin mukaan ja sitten pyörittiin vaan hetki ympäri kauppaa.

 Mietin tosi pitkään mitä kissanruokaakin ostettaisiin kun oli niin paljon aikaa. Ostin myös vähän irtokarkkeja ja sitten lähdettiin ajelemaan keskustaan.

 Mentiin Trioon missä kiertelin pari kauppaa samalla kun odotettiin, että serkku tulisi. Kun ne sitten tulivat, niin mentiin syömään Amarilloon ja siellä istuttiinkin hyvän aikaa juttelemassa.

 Kun vihdoin jaksettiin lähteä pois Amarillosta, niin mentiin takaisin Trioon ja käytiin muutamia kauppoja läpi. Löysinkin vähän kaikenlaista kivaa, lähinnä mun piti etsiä vaan farkkuja.

 Noihin aikoihin lähdettiin sitten ajamaan takaisin päin, mutta ei kotiin, koska halusin mennä tallille kuvaamaan Nooran tuntia! Äiti päätti siinä samalla tulla katsomaan pitkästä aikaa heppoja ja tallia.

 Oltiin tallilla juuri sopivasti, kun toka ryhmä oli siinä lähdössä maneesiin. Ne menivätkin tunnin lisävarusteilla ja ehdin auttamaan Ranen ratsastajaa gramaanien laittamisessa.


 Rane




 Noora  & Mittu

 Vili

 Santti

 Eppu

 Leo

 Testasin vähän kaikenlaisia asetuksia kun kuvasin katsomossa ja löysinkin pari ihan kivaa säätöä. Tunnilla kaikilla näytti menevän hyvin ja kaikki hepat - jopa Vili - käyttäytyivät oikein nätisti. Tuntiin sisältyi keskiympyrää, voltteja, pituushalkaisijaa, pohkeenväistöä ja laukkoja kolmikaarisella. Kokoajan teki vaan mieli päästä sinne itse ratsastelemaan, mutta onneksi sitten huomenna pääsee!


 Tunnin jälkeen menin toiveikkaana kysymään Sannalta, olisiko missään ryhmässä tilaa tällä viikolla, kun perjantainkin ryhmät ovat nykyään täynnä. Onneksi siinä tiistain ykkösessä oli sitten tilaa, että pääsee taas pitkästä aikaa vanhan, tutun hevosen kyytiin. Ellei mulla ole sitten Taru, mutta ainakaan näillä näkymin en mene sillä.. ;)

 Noihin aikoihin oltiin kotona ja Nemo meni tietysti tutkimaan heti mun kaikki ostokset.

Wahlsten: Equi Comfort saappaanvarret, Horse Comfort hanskat
Only: farkut
Lindex: raidalliset puserot
Mekka: Kolmego kengät

 Siirsin kuvia jo koneelle ja muokkasin niitä + luin blogeja.

Sitten otin viimeisen palan mutakakkua, mikä tehtiin Nooran kanssa lauantaina, katsoin TWD:n ja siinä viistoista vaille ykstoista siirsin loputkin kuvat koneelle ja rupesin tekemään tätä. Tän piti olla eilisen aikana valmis, mutta taas kerran vähän venähti tämä tekeminen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti