perjantai 14. maaliskuuta 2014

Lähtölista yllätti

3. Alisa Suppola - Ligniere - OrRa

Tämä pääsi kyllä yllättämään ihan kunnolla kun avasin kisojen lähtölistan eilen illalla. Nimittäin tunnin eilen menin kuitenkin Iitalla, joten pidin aika itsestäänselvyytenä, että menisin sillä sitten kisatkin. Menin koko radankin läpi Iitan  kanssa tunnilla. Nyt kun menenkin Lillillä, niin olisi ollut kiva päästä ratsastamaan sillä vähän ennen kisoja. Eniten mietityttää lisäykset, mutta jos nyt saadaan ainakin läpi se rata. :p

Eilen tunnin menin kuitenkin siis Iitalla ja harjoiteltiin kaikkea lyhyellä radalla. Ensin kun otettiin ohjat ja siirryttiin radalle puomien sisälle, niin tehtiin satunnaisia pysähdyksiä sekä neljän askeleen peruutuksia. Iita oli tosi mukava ja reipas. Sitten tehtiin kolmikaarista ravissa ja kun vaan sain aina sisäpohkeen kunnolla läpi niin sujui edelleen hyvin. Pidettiin nopeat välikäynnit joiden jälkeen laukattiin vähän.

Vanhoilla kuvilla jatketaan vielä. Nämä ekalta tunnilta Iitan kanssa.


Aina C-H välillä piti nostaa laukka ja laukata pitkää sivua niin kauan mitä pystyi. Iita kuumui vähän eikä meinannut kuunnella puolipidätteitä ollenkaan. Kun vaan sain ne läpi niin nostot olivat ihan hyviä. Tehtiin laukkoja molempiin suuntiin ja sitten siirryttiin kaikki lyhyen radan ulkopuolelle. Yksi kerrallaan mentiin puomien sisälle suorittamaan pätkä siitä radasta mikä mä ja Tiia ollaan menossa. Me saatiin sitten suorittaa koko rata jos haluttiin ja mä päätin mennä sen kokonaan. 

Kun rata ei ollut kokonaan aidattu niin olin ihan sekasin mistä kohtaa mun piti aina mennä. Iita pyrki kokoajan menemään kauheeta kyytiä ja ensimmäinen lisäyskin mentiin vahingossa laukassa.. En päässyt kulmiin melkein koskaan ja muutenkin meni ihan surkeesti koko rata. Siltä pohjalta olisi ollut aika paha lähteä kisoihin, mutta ehkä kuitenkin parempi kuin se, että ei ole ollenkaan harjoitellut rataa. Alkoi vähän jännittämään, saa nyt nähdä miten menee. Kisoista tulossa siis seuraavaksi postausta!

Lilli


2 kommenttia:

  1. Lilli on soma!:D Mikä sen virallinen nimi on? (en nopeasti katsastamalla löytänyt :P)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se! :3 Sen virallinen nimi on Ligniere, mikä lukee tossa postauksen alussa. Sukupostista ei löydy kauheesti tietoja.. :)

      Poista