sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Kaksi tuntia Iitalla

Torstai
klo. 17-18 koulutunti

Eilen ratsastin siis kaksi tuntia peräkkäin, koska halusin mennä myös tiistain ratsastuksen. Listassa mun perässä luki Iita ja sillä oli tosi kiva päästä menemään sekä koulua että esteitä. Menin hyvissä ajoin laittamaan tammaa valmiiksi ja se käyttäytyi ihmeellisen nätisti, kun en laittanut sitä kiinni. Lähdössä vähän kesti, koska Remiran satulavyön kanssa tuli ongelmia, ja mä jo lähdinkin aikasemmin maneesille kun kello oli jo niin paljon. Maneesissa nousin kyytiin ja kävelin hetken itsekseni A-päädyssä kun muut jo olivat aloittaneet tunnin toisessa päädyssä. Aika pian pääsinkin siinä jo mukaan ja siirryin siis C-päätyyn neliölle, mikä oli vähän uran sisäpuolella.

Ensin kävelin hetken neliötä ja sitten menin kevyessä ravissa. Iita oli tosi kova suusta, kuten se aika usein tykkää olla, ja mun piti ottaa vahvasti ohjista jos halusin vauhtia hitaammaksi. Pari kertaa ennen kulmaa otin käyntiinkin, kun tamma ei meinannut kuunnella yhtään pidätteitä. Pikkuhiljaa se siitä kuitenkin parani, mutta ei mennyt mitenkään erikoisen hyvin. Tehtiin sitten jokaisen sivun keskelle käyntisiirtyminen ja muuten mentiin harjoitusravia. Muutaman kerra mun siirtyminen venyi aika paljon, mutta sekin parani kokoajan ja kun sai tehtyä hyvän siirtymisen niin sai jäädä kävelemään.

 Alhaalla estetunnista uutta materiaalia!


Välikäyntien jälkeen jatkettiin koko maneesissa, mutta edelleen piti pysyä vähän uran sisäpuolella. Tehtiin niin, että piti laukata aina joka toinen neljäsosa maneesista ja joka toinen ravata. Mä nostin laukat aina päädystä ja lopetin pitkän sivun keskelle. Iita pääsi ensin juoksemaan ihan pitkänä eikä mun pidätteet mennyt yhtään läpi. Kun siinä sitten ryhdistäydyin ja otin useita käyntisiirtymisiäkin ennen kulmia, niin alkoi menemään vähän paremmin ja laukkapätkät olivat ihan hyviä. Vähän pitkällä sivulla Iita aina helposti väisti takapäällään jompaan kumpaan suuntaan, mutta aika monta pätkää sain mentyä ihan suoraan. 

Kun oltiin molempiin suuntiin laukattu, niin ravattiin loppuravit ja siirryttiin käyntiin. Muut menivät sitten kaartoon kun mä jatkoin vielä seuraavalle tunnille. Iita kovasti yritti itsekseen kääntyä kaartoon siinä toivossa, että pääsisi jo takaisin talliin.


klo. 18-19 estetunti

Säädin jalustimet lyhyemmäksi sillä aikaa kun muut nousivat kyytiin. Kun kouluryhmäläiset olivat päässeet pois maneesista ja esteryhmäläiset olivat valmiina, niin siirryttiin raviin ja piti tehdä jokaisen sivun keskelle voltti. Iita tuntui mukavalta ja sisäpohjekin meni ihan hyvin läpi. Tehtiin parit voltit toiseen suuntaan ja sitten piti siirtyä laukkaan ja laukata kevyessä istunnassa ympäri maneesia. Päätyihin sai tehdä ympyrät. Iita yritti aina kiihdytellä pitkillä sivuilla, mutta muuten se laukkasi tosi kivasti. Aloitettiin sitten hyppääminen ja tarkoituksena oli keskittyä ratsastamaan lyhyitä teitä.



Esteet olivat C-päädyssä ja kaikki tehtävät näkyvätkin videolta. Yksi kartio piti aina kiertää esteiden välissä ja laukkoja piti vaihtaa jollain esteillä. Iita oli edelleen oikein mukava, mun piti vaan jatkaa aina kunnolla suoraan esteeltä ennen kun lähdin kääntymään. Laukat eivät aina vaihtuneet oikein, vaan mentiin paljon pätkiä ristilaukassa mutta sain sen aika nopeesti korjattua. Hypyt olivat kivoja ja pääsin niihin hyvin mukaan. Vikalla kerralla sain tulla vielä kaksi vikaa estettä uudelleen, kun ensin käänsin turhan nopeasti ekalta esteeltä. Vika kerta olikin hyvä, vaikka laukka ei nyt ollutkaan oikea heti esteeltä.

Ravasin jo loppuraveja toisessa päädyssä kun jotkut vielä menivät tehtävää ja kun kaikki olivat menneet, niin siirryttiin ravaamaan koko maneesiin. Loppukäyntien jälkeen tultiin kaarrossa alas ja vietiin hepat talliin, missä Iitalla oli kauhee kiire päästä heti syömään ruokiaan. Maanantaina - eli oho, jo huomenna onkin sitten estekisaharjoitukset missä menen 70cm luokan Iitalla!



Loppuun vielä tälläinen mahtava kooste viime keskiviikolta kun kävin illalla hoitamassa Iitan. En tehnyt mitään hirveen erikoista, mutta halusin kuitenkin koittaa kuvailla tälläsen koosteen. Iitasta lähti sen verran karvaa, että otin sen käytävälle ja kun olin harjannut tamman hyvin niin lopuksi laitoin vielä suojat siististi paikoilleen. Harja onkin nyt jo tosi siistissä kunnossa, kun sitä on nyppinyt muutkin, joten ei tarvitsisi enää kun ihan vähäsen lyhentää.


6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Haha, kiitos! vaikka ei toi hoitovideo nyt mikään kummonen oo :D

      Poista
  2. Mikä sun ka oli kun hait Rautalammelle ja oliko sinne vaikee päästä?(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, mikähän se oli.. Kuitenkin joku vähän yli 9, mutta tuonnehan ei ole oikeestaan mitään väliä mikä ka on. Sinne on tosi helppo päästä ja oikeestaan kaikki otetaan ketkä vaan hakee! :)

      Poista
  3. Kiva blogi :) http://hennajapyry.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Käyn kattoo myös sun blogin. :)

      Poista