torstai 29. toukokuuta 2014

Viime viikkojen tunnelmia

 Jes, vihdoinkin koeviikko ohi ja kaikista kuudesta kokeesta selvitty! Mulla alkoikin jo melkein kesäloma, koska kouluun ei tarvitse enää mennä kuin perjantaina kokeiden palautukseen. Muuten tässä tosin onkin sitten kaikennäköistä, että ihan lomalta ei kyllä tunnu vielä muutenkaan. Ajattelin tulla vain kertomaan vähän kuulumisia sekä julkaisemaan muutamat kuvat joita täällä ei olekaan vielä julkaistu. Kuvia on kertynyt mm. katrillitreeneistä ja parilta tunnilta.

Ollaan siis harjoiteltu ahkerasti katrillia sekä sotakohtausta meidän omaan pieneen tapahtumaan, mikä kertoo suomenhevosesta sodassa ja sen jälkeen. Tapahtuma onkin jo huomenna ja tänäänkin koko ilta meni tallilla hevosia pestessä. Huomenna lähden kymmeneksi keskukselle ja ainakin pitää pestä Iitan jalat sekä häntä. Tänään treeneissä se liikkui kivasti alkuverkan jälkeen ja muutenkin katrilli sujui hyvin. Maanantaina ei mentykään maastoilemaan, koska sateiden jälkeen tiet olivat niin huonossa kunnossa ja oltiin muutenkin niin paljon heppojen selässä, koska pidettiin kenraaliharkat.

Seuraavaksi pientä postausta on luvassa viikonloppuna kun loma on alkanut. Nyt alankin tässä kasaamaan kaikki tarvittavat asiat huomiselle, toivottavasti show onnistuu hyvin!

Katrillikuvista kiitos Tiialle!

 Sitten pari kuvaa joltain aikasemmalta estetunnilta sekä viime perjantain estetunnilta.
 Mulla oli Ainon koira vahdittavana katsomossa. :D


2 kommenttia: