sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

220. Hevosmessut 2014 - yhteinen videopostaus 4



Eilinen päivä meni kokonaan messuilla, tultiin Tampereelle ajoissa ja oltiin melkein seitsemään saakka. Päivä oli mukava ja kuvattiin Nooran kanssa taas tollanen yhteinen video. Ehdittiin hyvin katsomaan kenttäratsastusklinikka mikä oli kiinnostava ja muuten katsottiin vähän valjakkoajoa, vauhdikasta issikka-showta, 3-vuotiaiden suomenhevosten näyttelyä sekä estekisoja. Kuvia tuli otettua tosi paljon ja tänne heitin nyt vain muutamia sieltä joukosta.

Uudet ratsastushousut oli ainoa asia, minkä halusin messuilta löytää ja löytyihän sellaisetkin sitten viimein. Ensin kierrettiin Nooran kanssa varmaan kaikki kaupat kolme kertaa läpi, ennen kun palattiin yhteen kauppaan missä sitten mietin aika pitkään, että ottaisinko noi mukaan vai en. Halusin kuitenkin jotkut uudet housut saada ja niimpä päätin ostaa. Lisäksi tarttui mukaan yhdet sukat, koska kaikki vanhat ovat jo sen verran kuluneita.


Loppuun vielä nämä muutamat kuvat messuilta.

2 kommenttia:

  1. Hei, saako kopioida kuvia jossa itse on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai, merkitsethän vain kuvaajaksi alisa s., jos julkaiset niitä jossain. :) Mulla on myös varmaankin lisää kuvia koneella, että jos kiinnostaa niin voin laittaa sähköpostilla?

      Poista