torstai 3. huhtikuuta 2014

Kysymyspostauksen vastaukset osa 2

Tänään tuli ihan yllätyksenä, että menenkin myös huomenna Vironmäelle tunnille! Siitä tulee postausta kuitenkin mahdollisesti joskus myöhemmin, koska viikonlopun aikataulu on sen verran täynnä. Tässä nyt kuitenkin toinen ja samalla viimeinen osa vastauksista, suuri kiitos kaikille jotka laittoivat kysymyksiä!


Monellako leirillä oot käynyt Vironmäellä? Entä muualla?
 Vironmäellä oon tainnut käydä viidellä leirillä ja sitten viime kesänä olin ekaa kertaa jossakin muualla, nimittäin Metsäpirtissä.

Kerro miksi Kerttu on paras?
 Kertun kanssa tuli vietettyä niin paljon aikaa ja tein ihan kaikki mahdolliset asiat sen kanssa, että tamma vaan tuli niin tutuksi ja tärkeeksi. En missään vaiheessa ajatellut yhtään, että vaihtaisin kisa- tai valkkuhepan johonkin toiseen. Kertun kanssa sujui hyvin niin esteillä, koulussa, maastossa kuin kaikessa muussakin ja yhteisiä muistoja on niin paljon, että Vironmäen hevosista Kerttu on mulle kaikista tärkein.


 Miksi/miten/milloin aloitit vironmäellä?
Vironmäellä aloitin talutusratsastuksen vuoden 2003 loppupuolella ja talutusta kävin kai melkein vuoden, ennen kun menin alkeiskurssille. Yksi päivä äiti vaan kysyi, että haluaisinko aloittaa ratsastuksen naapurin kanssa, kun Annakin jo ratsasti Vironmäellä. Automaattisesti ajattelin, että pitäähän mun aloittaa kun siskokin ratsastaa.

Mikä on kertussa parasta?
Tämä tulikin jo aikasemmin, mutta tykkään vaan niin paljon tamman kokonaisuudessaan kiltistä ja rauhallisesta olemuksesta sekä varmuudesta.

Entä sun ja kertun paras yhteinen muisto?
Apua, en mä osaa päättää. :D Yksi parhaimmista on ainakin se, kun pääsin menemään kenttäkilpailuiden kaikki lajit Kertulla ja voitettiin kisojen kokonaisuus.

 Monissako kisoissa olet ollut,ja miten olet sijoittunut?
Aika monissa. En pysty mitenkään laskemaan, koska en ole kirjoittanut ylös kaikkia kisoja. Sijoittunut oon yhteensä 28 kertaa, joista voittoja on 10. Tosi monta kisaa myös, missä en ole sijoittunut.


Monesti olet tippunut?
Tätäkään en osaa yhtään sanoa.. Monta kymmentä kertaa kuitenkin, koska silloinkin kun menin paljon Rebellä, niin tipuin melkein joka tunti ja usein yhden tunnin aikana monta kertaa. :D

Kolme lempiheppaa rautalammilta?
 Iita, Lilli ja Cassu (ja Väiski :D)

 Miksi päätit hakea Rautalammille?
Rautalammille hakeminen tuli vähän puskan takaa, kun sain aika myöhään vasta idean, että entäpä jos hakisinkin ratsastuslukioon? Joskus aikasemmin olin kuullut sellaisesta, mutta unohdin sen melkein heti. Ennen yhteishakua tuli sitten mieleen, että ratsastuslukiossa olisi mukavasti opiskelu ja harrastus yhdessä, eikä olisi kauheaa matkustamista koululle. Paitsi nyt Rautalammin ja Myrskylän välillä tietysti aika pitkä matkustaminen, mutta ei hirveän usein. Halusin myös nähdä vähän erilaisia paikkoja ja hevosia.

Kerro jotakin ratsastuslukiosta (yleisesti, eli mitä pääosin lähes jokaisessa ratsastuslukiossa on)
Kaikki ratsastuslukiot mitä mä oon tutkinut, ovat olleet vähän erilaisia joten tähän on aika vaikee vastata. Kuitenkin se yhdistää ratsastuslukioita, että ratsastusta ja erilaisia hevoskursseja voi valita muiden kurssien lisäksi. Sekin tosin eroaa, että ovatko kurssit maksuttomia vai ei. 

Mitä harrastat ratsastuksen lisäksi?
Bloggaamista tietysti ja koirien kanssa lenkkeilyä aina kun oon kotona.
 





Mihin muihin lukioihin hait?
1. Rautalammin lukio
2. Lahden Kannaksen lukio
3. Koulutuskeskus Salpaus Asikkala. Maatalousalan perustutkinto, eläintenhoitaja ja samassa yo-tutkinto
4. Porlammin lukio

Minkä tasoinen olet ratsastuksessa?
Koulussa B-tasoa ja esteet 70cm. Syksyksi tavoitteena siistit 80cm radat.
 
Oletko käynyt koskaan missään ulkomailla? Jos olet niin missä?
Monestikin. Espanjassa Majorcalla sekä Kanariansaarilla. Italiassa olen käynyt pari kertaa ja Kreikan eri saarilla ainakin kahdeksan kertaa. Virossa oon käynyt kerran ja Ruotsissa tosi monta kertaa.

Missä kouluaineessa olet mielestäsi hyvä?
Toistaiseksi ainakin on mennyt hyvin bilsassa, ruotsissa, enkussa ja äikässä. Myös musa, kuvis ja liikka.  

Esteet vai koulu?
 Molemmat, mutta ensisijaisesti koulu.

Suurin unelma?
En mä tiiä, olisihan se hienoa asua maalla hienossa ympäristössä jossain kivassa omakotitalossa ja omistaa pari suokkiputtea, joilla sitten treenaisi esteitä ja koulua. :D



Mikä on sun ekan lempihevosen nimi?
Rebekka II

Miksi aloitit blogin pitämisen?
Mulla oli jo aikasemmin sellainen sekalainen lifestyle -blogi, jonka päädyin vaan aloittamaan kun parilla kaverillakin oli blogit ja ajattelin, että voisi itsekin kokeilla. Siihen ekaan blogiin innostus lopahti kuitenkin heti, mutta sitten päädyin tekemään tämän blogin vain hevosteluista. Halusin kirjoittaa kaikkea muistiin päiväkirjatyylillä, että myöhemmin sitten voisi lukea mitä kaikkea on tehnyt.

Monesti viikossa ratsastat?
Tällä hetkellä kaksi kertaa viikossa.

Kilpailetko?
Juu, aina kun vaan on mahdollisuus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti