sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Vaelluskurssi 1

Ensin alkuun tämä kooste vaelluksesta. Pahoittelen ravipätkissä heiluvaa kuvaa! Kertulla oli vaan niin iso ravi, että oli vaikea pitää kameraa vakaana. Muuten lähinnä kuvailin kaikkia hauskoja videopätkiä hevosista tarhoissa ja loppu on aika nopea, kun hoidettiin keskuksella hevoset niin ripeästi.



 Eilen mentiin ratsastuskeskukselle yhden aikoihin ja paikan päällä saatiin tarvittavat ohjeet. Kasattiin kamat autoon sekä valittiin hevoset. Jokaisen hevosen edessä piti olla yksi kummastakin ryhmästä, eli hevos- ja ihmisryhmästä. Melkein jokaisen edessä oli jo joku hepparyhmäläinen joten etsin hetken vapaata hevosta. Huomasinkin sitten, että Kertun edessä oli vain ihmisryhmäläinen, joten menin sitten Kertun eteen. Hoidettiin yhdessä Kerttu kuntoon ja tamma tuntui hirmuisen isolta karsinassa. Ei se kuitenkaan ole säältään kuin 165cm, joten Pikkis oli korkeampi.



  Pistin riimunnarun nippuun ja satulaan kiinni, sekä riimun suitsien päälle. Hain heijastinliivin ja kun oltiin kaikki valmiina niin mentiin maneesiin missä noustiin kyytiin. Selästä Kerttu ei tuntunut edes suurelta, se vaan näytti karsinassa. Oli kiva päästä vähän testaamaan millainen tamma on, vaikka mentiinkin vain jonossa käyntiä ja ravia. Kerttu oli juuri sopivasti sellainen, että pysyttiin hyvin etummaisen lähellä, tamma kiihdytti vauhtiaan jos halusin eikä kuitenkaan kiirehtinyt minnekään.

Pokkarin laadukkaat kuvat :3




  Mentiin ensin ihan pienillä metsäpoluilla ja vastaan tuli yksi mukavan jyrkkä alamäki, mistä selvittiin kuitenkin hyvin. Myöhemmin mentiin rauhallisilla hiekkateillä ja muutamia hevosia oli matkalla. Jokainen hevonen tarhassa lähti innoissaan seuraamaan aidan viertä pitkin niin kauan kun vaan pystyi. Yhdessä vaiheessa tien vierellä oli musta letkukasa, mitä Kerttu vähän katseli ja halusi kiertää mahdollisimman kaukaa tien reunassa. Pari muutakin hevosta oli sitä kuulemma katsellut. :p


"Mee pois siitä kuvaamasta..!"

Risto

Kerttu & Hildy


Väiski

 Ratsastettiin määränpäähän n. 3 tuntia, mentiin siis käynti- ja ravipätkiä. Kerttu oli tosi mukava koko matkan ajan ja kun saavuttiin perille, niin vein tamman Hildyn kanssa samaan tarhaan. Siellä ne saivatkin olla kahdestaan kun muut olivat toisessa tarhassa. Annettiin hevosille heinää ja tultiin myöhemmin harjaamaan ja tarkistamaan ne. Harjasin Kertun ja katsoin sen kaviot + kengät. Tamma pyörähteli vähäsen kun sitä kiusasi aika paljon öttiäiset ja se tykkäsi kovasti kun hieroin sitä korvista. :D

 Illalla ei ollut mitään sen kummempaa, kuin ruuanlaittoa ja jutustelua. Yöllä jokaisella oli vuorollaan pareittain kipinävuorot, mutta siinä oli pientä häslinkiä kolmen aikoihin kun kamiina sammui ja telttaan levisi hirmuinen savu. Mentiin kaikki hetkeksi ulos ja sitten joku sai kamiinan taas syttymään. Mun kipinävuoro Emmin kanssa oli klo. 5:00-6:00 ja herättiin seitsemältä, joten en siinä vuoron jälkeen enää nukahtanut. Yhteensä nukuin ehkä kolme tuntia ja nyt väsyttää ihan liikaa..




  Aamulla tosiaan seitsemän aikaan lähdin viemään hevosille aamusapuskat. Syötiin itse aamupala, pakattiin ja sitten menin auttamaan Kertun hoitamisessa kun ihmisryhmä lähti ratsastamaan takaisin. Sidottiin Kerttu puomiin, harjattiin ja laitettiin varusteet. Autoin mun parin kyytiin ja sitten ne siinä jo lähtivätkin matkaan. Me jäätiin siivoomaan paikka ja siivosin kokoajan tarhoja.

 Kun paikka oli siisti, niin mentiin itse hankituilla kyydeillä takaisin keskukselle missä odoteltiinkin jonkin aikaa ennen kun ihmisryhmä tuli. Siinä kun ei ollut tekemistä, niin lakaisin käytäviä ja rehuvaraston Tiian ja Sinin kanssa. Kun ratsastajat tulivat, niin menin pesemään Kerttua ja laitettiin sille loimi. Pestiin tamman varusteet kunnolla ja sitten pesin vielä Velinkin kun kukaan ei ollut sitä pessyt. Kun kaikki oli tavaroiden ja hevosten osalta valmista, niin lähdettiin kävelemään takaisin kämpälle.





Vaellus oli kaikinpuolin hauska, vaikka yöunet jäivätkin aika vähäisiksi. No, ainakin opittiin ettei kamiinaa ehkä kannata päästää sammumaan ellei tahdo ihanaa savukerrosta telttaan. Muutenkin reissu sujui hyvin, mitään häslinkejä hevosten osalta ei sattunut tms. Kerttu olisi kiva saada jollekin tunnille mutta kyllähän se kai sitten jossain vaiheessa osuu mun kohdalle. ;)

2 kommenttia: