maanantai 2. joulukuuta 2013

Luukku 2 - Elämäni aakkoset


Toisesta luukusta paljastuu tämä perinteinen aakkospostaus. Olin kirjoittamassa tätä yhdessä vaiheessa jo keväällä, sitten tässä syksyllä mutta en saanut mitään aikaiseksi joten tämä jäikin nyt sopivasti kalenteriin. Keksin jokaisesta kirjaimesta jotain, mutta se että onko jokainen asia kirjaimissa tärkeä osa mun elämää onkin sitten ihan eri juttu. :p

--------

A - Aurinko. Aurinkoinen sää, se paras sää. Talvellakin on kiva kun paistaa aurinko ja ympäristö on niin hienon näköinen, mutta kaipaan aina sitä ihanan lämmintä kesäistä aurinkoa. Silloin tulee tosin aika usein valitettua liiankin kuumasta säästä, mutta silti aurinko saisi paistaa enemmänkin.

B - Bloggaaminen mihin olen ollut ihan koukussa nyt koko vuoden ajan. Kirjoittelu & kaikenlainen väsäily blogin kanssa on vaan niin mukavaa ja sillä saa ajan kulumaan hyvin. Joskus on turhauttavaa kun ei ole mitään mistä kirjottaa, mutta haluisi silti kirjoittaa jotain. Toisten blogejakin on tosi kiva seurailla.

C - Canon 700D järkkäri löytyy mutta nyt en ole vielä niin hirmuisesti sillä kuvaillut, koska mulla ei ole vielä muita putkia kuin se perus lyhyt. Ehkäpä nyt jouluna kuitenkin tulee asiaan muutos ja pääsen kuvailemaan pidemmällä putkella! Myös Converse.
 

D - Delfinaariossa on tullut käytyä kerran Särkänniemellä. Delfiinit on kyllä hauskoja ja hienosti tekivät kaikenlaisia temppuja & hyppyjä. Olisi kiva päästä uimaan niiden kanssa. :p

E - Editointi. Videoiden editoiminen on tosi hauskaa silloin kun elokuvatyökalu on yhteistyöhaluinen eikä jumita, mitä se harmillisen usein yleensä tekee.. Olisi tietysti kivaa saada joku hieno ohjelma millä tehdä videoita, mutta eipä niitä oikein ole ilmaiseksi ja tää läppäri varmaan pimahtaisi jos koittaisin ladata.

F - Facebookissa oon tosi paljon, vaikka yleensä siellä ei ole mitään hirmuisen erikoista. Lähinnä juttelen kavereiden kanssa ja seuraan heidän julkaisujaan + kuvia. Myös jotain omia kuvia on ihan mukava sillointällöin laittaa sinne.

G - Gabi eli Kerttu. Muutaman tunnin olen tammalla mennyt, enkä oikeen osaa ratsastaa sillä. Tosi mukava ja yleensä kilttikin tamma on, mutta se tuntuu niin isolta ja pitkäkaulaiselta etten jotenkaan saa sitä yhtään tuntumalle.



H - Harjoittelu. Mun ainakin täytyy joskus harjoitella tosi pitkään, että opin asian oikeesti ihan kunnolla. Luulin yhdessä vaiheessa esim. sen, etten katso enää yhtään alas esteillä vaikka en edes pahemmin miettinyt asiaa. Kuvistahan sen sitten näki, että katse oli aina siellä alhaalla edessä.

I - Ilman satulaa ratsastaminen on välillä tosi mukavaa vaihtelua ja jos menee pompottavat askeleet omaavalla hevosella, niin ainakin itse pääsen paljon paremmin istumaan siellä selässä ilman satulaa kun siellä on silloin vaan pakko istua ellei halua tipsahtaa.

J - Joulu on se paras aika talvesta, muuten en talvesta niin erityisemmin pidäkkään. Joulu on kuitenkin niin ihanan rauhallinen ja tunnelmallinen aika. Kattien touhuja joulukuusen alla on ihana seurailla + tietenkin ne lahjat!

K - Keikun-Tyttö tietenkin! Paras heppa aina, ylivoimaisesti eniten olen hevostelusta oppinut tamman kanssa. Kilpailemisen ja ratsastuksen lisäksi myös kaikenlaista maastakäsittelyä, kuten ohjasajoa sekä hevosagilitya. Myös kissat pitää mainita, kun ne ovat niiin ihania! Ne ovat vaan jotenkin niin huomionhaluisia, mutta silti taas hyvin itsenäisiä. Huvittavia ja joskus vähän tyhmiäkin, kuten meidän pikku-Nemo..



L - Leipominen on mukavaa, vaikka en hirveän usein leivokaan mitään enkä osaa mitään hienouksia. Nooran kanssa oon leiponut varmasti entien. Myös nyt lomat ovat sitä parasta aikaa lukion keskellä kun pääsee kotiin ja Vironmäelle ja kaikkialle!

M - Matkailu on aina välillä tosi kivaa. Kesällä on mukava tehdä joku viikon reissu vaikkapa Kreikkaan ja taas talvella olisi kiva matkata aina Leville laskettelemaan, mitä ennen tehtiin joka vuosi.

N - Nauraminen. Sitä tulee harrastettua joskus vähän liikaakin ja ihan liian tyhmistä aisoista, mutta ei se haittaa koska pitäähän sitä hauskaa olla. :p

O - Orvokki, se ihanin hoitoponi ja yksi parhaimmista poneista ikinä. Mun yksi lemppariponi myös ratsastuksessa kun olin pieni ja pääsin vielä tammalla menemään!

P - Partiota kävin muutaman vuoden yhdessä vaiheessa. Aika monella leirillä tuli käytyä ja kai mä siellä vähän jotain opin. Sen verran kauan kävin, että siirryin yhdessä vaiheessa ohjaajaksikin ja olin vähän aikaa ohjaajana yhtenä päivänä viikossa. + Piirtäminen on kivaa!




Q - Quarterhevonen. Heh, ei mitään kokemuksia kys. rodusta, empä tähän kohtaan muutakaan keksinyt.

R - Rebekka II, paras poni! Poni, jolla ratsastin kaikista eniten kun olin ihan pieni ja poni, jonka selästä lensin tosi usein alas. Siinähän sitä kuitenkin oppi pikkuhiljaa pysymään siellä selässä ja tamma oli mun ensimmäinen vakituinen kisaponi.

S - Suomenhevoset ovat ihan parhaita! Muistakin roduista tulee aina välillä vastaan ihania tapauksia, mutta suokkeja ei voita mikään. Niillä oon ratsastanut ylivoimaisesti eniten, onhan Vironmäen hevoskatras hyvin suokkipainotteinen.

T - Tahti, se tärkeä juttu ratsastuksessa. Takkatuli on ihana talvella.


U - Unet ovat välillä ihan hirveitä, mutta välillä taas niin ihania, etten tahtoisi vielä herätä kun pitäisi. Pienempänä näin vaan useimmiten hirveitä unia junista, kun rata kulkee niin läheltä meidän taloa, mutta onneksi nyt vanhempana oon nähnyt oikeestaan vaan kaikenlaisia ihania unia!

V - Vironmäen Ponitalli on paras talli ikinä. Parhaat reilu yhdeksän ratsastusvuotta tuli vietettyä siellä ja nykyään koitan päästä sinne mahdollisimman usein. Parhaat hevoset & paras porukka!

W - the Walking Dead on vaan ihan paras tv-sarja tällähetkellä ja kaikki edelliset tuotantokaudet on tullut ostettua kotiin. Mitään muuta en sitten oikeestaan katsokaan telkusta, ainakaan niin säännöllisesti.

X - Xylitoli. Tykkään syödä purkkaa joskus vähän liiankin usein ja kokeilla kaikenlaisia eri makuja. + tähän kohtaan en nyt muutakaan keksinyt.
Y - Ystävät tietenkin. Niiden kanssa on tullut vietettyä parhaita hetkiä ja tehtyä kaikkea hauskaa!


Z - Zzzz.. Nukkuminen on ihanaa. Tosin, on aina aika ristiriitaista kun toisaalta tykkään nukkua tosi pitkään aamulla, mutta taas toisaalta silloin tuntuu, että koko aamu menee ihan hukkaan.

Å - Åressa oltiin yksi talvi viikon laskettelureissulla.

Ä - Äijäntie, se tie missä sijaitsee meidän ja monen muunkin lukiolaisen kämpät Rautalammilla. Yksi rivitalo on melkein kokonaan vain ykkösten ja siellä liikkuu joskus hieman kummallista läppää lievästi sanottuna.. :p

Ö - Ötökät ovat inhottavia ja joskus ällöttäviä. Etenkin kesällä raivostuttavia.


Toisesta luukusta paljastuu meidän uusin sekä nuorin koira, Nella. ♥

4 kommenttia:

  1. Hihi tää oli jotenki ihana postaus :) vähä timma muuten näyttää pienelt tos hienos halloween kuvas :D

    VastaaPoista